Pilvinen aamu. Tuuli oli noussut, mutta ei pahemmin osunut Hamnholmenin lahteen. Syötyämme aamupalan annoimme Villelle vielä puoli tuntia kumiveneaikaa. Hän ei ehtinyt koko aikaa käyttää, sillä pirtsakka ukkoskuuro ajoi hänet soutamaan reippaasti takaisin veneelle. Vettä satoi rankasti, ja ukkonen oli aikalailla päällä, yksi salama iski ihan lähelle.
Kun ukkonen oli mennyt ohi, huomasimme toisen paapuurinpuoleisen keulaköyden olevan löysällä: kalliokiila oli noussut ylös. Teimme lähtövalmistelut, keräsimme käydet ja kiilat ja olimme irti rannasta tasan kymmeneltä. Roikuimme vielä hetken ankkurissa ja nostimme perämoottorin pois kumiveneestä. Lähdimme ajelemaan eteenpäin klo 10.20.
 |
| Hamnholmenin lahti |
 |
| Miss Elaine luonnonsuojelualuemerkin kohdalla. Keula olisi voinut olla vielä hiukan enemmän paapuurin puolella, Styyrpuurin puolella oli aika nopeasti matalaa. |
 |
| Luonnonsuojelualueen merkki kalliolla eli paikka, jossa Miss Elaine oli |
Liikkeelle lähtiessämme ei satanut, mutta seuraavaa isompaa sadealuetta emme pystyneet välttämään. Ajaja sai kunnon suihkun. Onneksi purjehdusvaatteet pitävät vettä ja ovat lämpimät. Purjehduskeliä meillä ei myöskään ollut, johonkin toiseen suuntaan olisi voinut ollakin, mutta länteen ei tuulesta ollut apua.
 |
| Lonkerokelin vaatetusta |
 |
| Laitoimme tutkan päälle, mutta sadekuurot häiritsivät sitä. Olisi pitänyt säätää, ei vain oikein osattu, Turkan olisi pitänyt tehdä sekin... |
Ajoimme Gullkronan eteläpuolitse ja kävimme katsomassa Brännskärin laituria. Laiturin päässä oli vapaita poijuja, mutta koska väylä kulkee siitä ohi, ne ovat aika rauhattomia paikkoja. Isohko moottorivene oli vinosti hassusti poijussa vieden kaksi paikkaa. T:n muotoisen laiturin toisella puolella olisi ollut vapaa kylkikiinnityspaikka T:n sakaran sisäpuolella, mutta tämän retken kipparin tehtäviin delegoitu Timo ei halunnut jostakin syystä ajaa siihen, kylkipaikka olisi ollut muka nolo. Samaan poijuun vinossa olevan moottoriveneen kanssa emme myöskään halunneet, joten nostimme fenderit kannelle, käännyimme ympäri ja lähdimme kokeilemaan onneamme Stenskäriin.
Stenskär on ihan Brännskärin lähellä, hiukan idempänä. Sieltä löytyi vapaa poiju, ja kiinnityimme laituriin 13.45. Menimme heti puotiin kyselemään savukalaa ja saunavuoroa. Kalaa ei valitettavasti ollut, mutta saunaan saimme viimeisen vapaan vuoron juuri toivomaamme aikaan 20-21.
Sää muuttui taas. Ukkoset menivät menojaan, ja aurinko alkoi paistaa. Rannassa oli suojaista ja lämmintä, lähes painostavan kuumaa. Ville viritti taas riippumaton keulaan.
 |
| Stenskärin laituri |
Koska emme saaneet savukalaa, söimme loput sinappisillit ja teimme tonnikalamössöä uusien perunoiden kanssa. Hiittisten kaupasta ostettu kukkakaali oli maukas lisuke. Jälkkäriksi oli vielä eilistä mustikkapiirakkaa, ja vispasimme oheen vielä hiukan kermavaahtoa :)
 |
| Jälkkäri, nam! |
Luontopolulle ei jaksettu lähteä, nautittiin vain auringonpaisteesta paatissa ja luettiin kuka mitäkin. Turkka otti myös nokoset. Saunaan mennessä aurinko paistoi edelleen. Saunarantaan tuuli sopi, mutta siitä huolimatta kaikki kävivät uimassa tai kastautumassa vähintään kerran. Oli kiva uida pitkästä aikaa. En muista, koska uiminen olisi jäänyt näin vähäiseksi! Nytkin vesi oli vain 16-asteista (laitoimme paatista vesimittarin mereen).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti