Aamulla nukuttiin pitkään. Pojat halusivat kumpparoida. Kaunis aamu, kerrankin lämmintä, eikä liian kovaa tuulta, sekä sopiva paikka, joten se kannatti hyödyntää. Siivosimme vähän venettä, ja tuuletimme kaikki peitot. Kostea sää on lämppärin käytöstä huolimatta tehnyt paatista vähän kostean, joten oli kiva ottaa peitot aurinkoon ja avata kunnolla kaikki luukut.
Eilisellä kaupparetkellä havaitsimme metsässä olevan paljon mustikoita. Eva päätti kerätä sen verran, että saadaan mustikkapiirakkaa. Hiittisten kirkon sanottiin olevan auki joka päivä 10-16, joten Eva ja Turkka kävelivät myös kirkolle. Hiittisten kirkko on toiseksi vanhin Suomen kaikista puisista ristikirkoista. Saarnastuoli on vuodelta 1710 ja alttaritaulu vuodelta 1785. Kirkko on aika iso. Niin kirkko kuin kellotapulikin näyttivät olevan hyvässä kunnossa. Ovet vaikuttivat ihan vasta maalatuilta tai tervatuilta, ja punainen maali oli varmaan vedetty aika hiljattain. Kirkossa oli myös useampi hieno votiivilaiva.
 |
| Tien vieressä oli lehmiä laitumella. Nekin oli merkitty nähtävyytenä kylän opastekarttaan. |
Ollessamme jo lähdössä rantaan tuli moottorivene, jota autoimme kiinnittämään keulaköytensä. Tuuli oli noussut ja puhalsi sivulta laituriin. Onneksi Timo huomasi, että heille oli jäänyt pakki päälle, meinasi olla kova homma kiskoa keulaköysiä... Heidän tultuaan meillä oli hiukan vähemmän tilaa lähteä, ja vaihdoimme vielä keulaan pitkän köyden, jolla pääsimme tyylikkäästi irti laiturista klo 13.20.
Nostimme isopurjeen heti Vikaren-lahden edustalla, ja lähdimme väylää länteen Högsåran suuntaan. Sitten Timo alkoi kaipailla kuulokkeitaan, jotka olivat hukassa - hän oli etsinyt niitä paatista jo rannassa, mutta ei löytänyt. Yksi mahdollisuus oli, että ne olivat pudonneet rantaan (tai sitten mereen, vaikka hän olikin sitä mieltä, että ne eivät olleet olleet kumiveneessä mukana). Mietimme, mitä tehdään. Päädyimme laskemaan purjeet ja ajamaan vielä koneella takaisin rantaan etsimään kuulokkeita. Laskimme purjeen 14.00, ja olimme takaisin Hiittisten laiturissa 14.20. Otimme vain nopeasti laiturin kylkeen kiinni.
Kuulokkeita ei rannasta löytynyt, mutta Eva haki vielä paatista, ja ne löytyivät lattialta karttapöydän edestä - olivat pudonneet pöydältä. No, hyvä kun löytyivät. Lähdettiin uudelleen liikkeelle 14.40, ja nostettiin taas purjeet, nyt myös keulapurje.
 |
| Hiittisten laituri jää taakse |
 |
| Suomen armeijakin oli liikkeellä. Saattoivat olla tulossa Turusta, jossa oli eilen vietetty merivoimien juhlapäivää. |
 |
| Tuuli oli aluksi myötäistä, ajoimme purjeet virsikirjalla |
Aluksi toimi virsikirja, Högsåran itäpuolella päästiin vähän kryssimäänkin. Aika hyvin kulki silti tänään, olisi ollut kiva tehdä pidempikin purjehdus. Olimme ajatelleet mennä Helsingholmeniin, mutta seuraavaksi yöksi luvattu koillistuuli sopii siihen, joten piti keksiä muuta. Kellokin oli jo aika paljon, joten tilaakaan ei olisi välttämättä ollut. Högsåran ohi ajettaessa näki esimerkiksi Rumpanin olevan jo hyvin täynnä. Farmors Cafén laituriin olisi ehkä mahtunut paremmin.
Olemme olleet kerran ankkurissa Hamnholmenin lahdella, ja suuntasimme sinne. Ajoimme purjeilla melkein loppuun asti, laskimme ne lahden suulla 17.50. Lahdessa oli jo useampi vene ankkurissa ja jokunen kiinni rannassakin. Kalliossa oli kuitenkin tilaa, joten päätimme yrittää siihen. Paikka osoittautui hyväksi, portailta pääsee mukavasti rantaan, kunhan saatiin köydet säädettyä. Olimme kiinni rannassa 18.00. Vieressä olevasta veneestä tuli mies auttamaan keulaköyden kanssa, mikä helpotti rantautumista. Timo ja Eva säätivät kalliokiilat ja keulaköydet paikoilleen. Perästäkin laitettiin yksi köysi varmistamaan ankkuria. Kaikki köydet ovat rannassa kalliokiilojen avulla.
Perämoottori laitettiin taas kumppariin, ja pojat ajelivat sillä. Myös Ville saa nyt vedettyä koneen käymään. He luotailivat syvyyksiä kumiveneen pikkuankkurin avulla ja kävivät katsomassa toista mahdollista rantautumispaikkaa, mutta pitivät sitä tätä huonompana.
Lähellämme kalliossa ollut vene lähti jatkamaan matkaa vielä illalla, mutta jokunen tuli vielä aika myöhään lahdelle jääden yöksi ankkuriin.
 |
| Miss Elaine luonnonsuojelualuekyltin edessä kalliossa |
 |
| Hiittisten mustikoista tehtiin piirakkaa |
 |
| Iltapalaksi mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeella |
 |
| Iltarusko Hamnholmenin lahdella |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti