Karhuleirin vierailupäivä

Metsänkävijöiden 100-vuotisjuhlavuoden juhlakesäleiri Karhuleiri on parhaillaan meneillään Kemiön Karhurannassa (10-19.7.2025). Koska Ville katsotaan vasta syksyllä vartiolaiseksi, seikkailijaksi, hänen leirinsä kesti vain kolme päivää. Sudenpentujen haku oli organisoitu leirin vierailupäivän yhteyteen, kymmenpäiväisen leirin keskivaiheille. Ajoimme helteisessä säässä autolla Kemiöön. Vieraat olivat tervetulleita klo 13 eteenpäin, ja ohjelmaa oli luvassa klo 18 alkavaan iltanuotioon saakka. 

Autoja ja väkeä oli paljon. Mänkijät hoitivat liikenteenohjauksen hienosti. Olimme perillä vähän  kahden jälkeen iltapäivällä, ja jäimme odottelemaan Villeä ruokailupaikan kohdalle. Hänellä oli päällään hieno leiripaita, jonka kuvan hän oli itse painanut. Kädessä olevan kangaskassin kuva oli samoin itse tehty, ja kassissa oli leirin kahvilasta ostettu pieni sipsipussi, ja mieli oli korkealla - suorastaan kierroksilla.

Karhuranta on suorastaan ainutlaatuisessa paikassa kauniissa metsäisessa niemessä. 

Karhurannan alue on laaja, ja niemen lisäksi siihen kuuluu vielä pari pikkusaartakin. Metsänkävijät on ostanut niemen 1960-luvun alussa Tielaitokselta. Silloin alueella ei ollut arvoa, toisin kuin nyt - joku pikkusaarikin oli tullut kaupan päälle. Alueelta on viety hiekkaa mm. Turku-Helsinki-tien rakentamiseen. Hiekkalaivojen vuoksi Ryssviken on ruopattu syväksi, yli neljä metriä. Hiekkakuopat on myöhemmin maisemoitu. Muutenkin alueesta ollaan tarkkoja eli siellä ei välttämättä pidetä leiriä edes joka vuosi, jotta maasto ei kulu liikaa. Rakennuksia on runsaasti, esimerkiksi useampi saunakennus. Ostotarjouksia on kuulemma saatu, mutta maata ei myydä, "paikka on pyhä". Hankinnassa on käynyt tuuri. Hienoa, että tällainen paikka on monen käytettävissä, nautittavissa, eikä muuttunut pienten mökkitonttien "mökkimämmiksi".

Karhuleiriläisten ryhmäkuva - Ville eturivissä

Leiriportti

Sammalkarhut

Lähdimme kiertämään leirialuetta. Ilmeisesti toimintapisteistä olisi ollut karttakin jaossa, mutta me emme sitä ajoissa huomanneet, menimme vain fiiliksen mukaan eteenpäin. Ensimmäisenä päädyimme jousiammuntapisteelle. Ville osui tauluun, mutta nuolessa ei ollut tarpeeksi voimaa, vaan se kimposi pois taulusta. Ei ihan helppo laji!

Kangaskassi kuivumassa

Ja paita samoin

Kivisiltä ritareilta eli vanhemmilta mänkijöiltä saatu mitali

Toisella toimintapisteellä pääsi kokeilemaan orkesterin soittimia. Metsänkävijöillähän on myös oma soittokunta. Ville puhalsi kornettia ja Timo trumpettia. Ääntä tuli molemmista, mutta Timon soundi kuulosti jopa yllättävän hyvältä. Orkesteriin saa tulla kokeilemaan, josko innostuisi soittamisesta. Soittimia lainataan eli heti ei tarvitse investoida mihinkään. 

Todennäköisesti suunnistukseen liittyvä toimintapiste oli myös jossakin, onhan mänkijöillä myös suunnistusseura. Se meni meiltä ohi, sillä vastaan tuli seuraavaksi Kahvila Mokka. Sieltä sai tänään leivottuja korvapuusteja. Tosi hyvää pullaa, ja isoja puusteja!

Korvapuustien, kahvin ja juomien lisäksi Mokka myi pehmiksiä. Kävimme sellaisetkin hakemassa.

Vesipuistoa pääsivät testaamaan myös vieraat. Villen lisäksi Timo ja Eva kävivät uimassa. Vesi oli aika lämmintä, varsinkin auringon lämmittämä pintavesi. Rannassa on heti tosi syvää, yli neljä metriä. Niinpä hyppytornista oli turvallista hypätä, jos uskalsi. Ville kävi hyppäämässä kolmosesta, ihan ylös viiteen metriin hänkään ei halunnut, ja me muut jätimme hyppimisen väliin. Liukumäki olisi pitänyt testata, se vähän unohtui. Laiturin päähän pystytetyssä telttasaunassa kävimme välillä lämmittelemässä, ja se oli ihan hauska sekin. Ilma oli helteinen eli ilman saunaakin olisi tällä kertaa pärjännyt. 

Kivisillä ritareilla oli oma leirialueensa. Heillä oli vähän hienompia leirirakennelmia kuin nuoremmilla, vaikka osa poikien vartioistakin oli kyllä rakennellut kaikenlaista. 

Perinteiset punkat yhdessä "kivisten" teltoista. Heillä oli kaikenlaisia telttoja, myös näitä perinteisiä Nigereitä. 

Leirillä tarjottiin makkarasoppaa. Soittokunta soitti ja viihdytti ruokailun aikana katoksen vieressä.

Ruokailun jälkeen kokoonnuttiin iltanuotiolle. Kevyt kesäsade kasteli kaiken ihan nuotion aluksi, mutta onneksi oli niin lämmintä, että pieni märkyys ei haitannut. Nuotio oli tarkoitus sytyttää hienosti nuolella. mutta nuolta kuljettanut teräslanka meni poikki, ja nuoli täytyi juoksuttaa manuaalisesti. Se ei tunnelmaa latistanut, näytti vain sen, miten kaikesta suunnittelusta huolimatta ei aina mene ihan putkeen. Iltanuotion tunnelma ja ohjelma oli lämmin, perinteinen ja tunnelmallinen. Ihan mahtavaa, että perinteitä halutaan ylläpitää: laulut, huudot ja ohjelmanumerot olivat tuttuja omilta partiovuosilta niin 1960- kuin 1980-luvulta.

Iltanuotiolla laulettiin kahden kitaran säestämänä Tänne polkumme johtaa, Kuule veljeni, Mandoliinimies, Viimeinen mohikaani, Puff on lohikäärme ja Meill' on metsässä nuotiopiiri. Leikittiin lohikäärmeenmetsästystä (leijonanmetsästyslaulu), huudettiin huutoja (kaikki tuttuja!), ja kilpailtin huutamisessa (Oopuli taipuli taspuli taipuli taapuli too... ). Lopuksi kokoonnuttiin veljes- tai sisaruspiiriin ja laulettiin Maa on niin kaunis. Siitä olisi pitänyt saada kuva, mutta vaikka fyysistä kuvaa ei voinut ottaa, sisäiseen muistiin se jäi. Iso sisaruspiiri eri-ikäisiä ihmisiä, valoisa kesäilta ja kauniisti kaikuva vanha laulu. Kaunis hetki jäi varmasti monen mieleen.

Vartionjohtajien näytelmä

Kivisten ritarien patsassketsi

Kotiin lähdössä. Ville montaa kokemusta rikkaampana, ja vähän haikeana - kivaa oli ollut!