Ensimmäinen ja samalla tämän reissun viimeinen kuuma yö paatissa. Lämmintä piisasi, ja heti aamusta oli shortsikeli. Yöllä satoi, joten kaiteilla kuivumassa olleet pyyhkeet olivat ihan märkiä. Samoin metsä, joten emme viitsineet mennä poimimaan lisää mustikoita. Otimme lakanat pois, viedään ne välissä pesuun kotiin, ja tuuletimme peittoja ulkona puomin päällä. Sitten keräsimme kamat sisälle ja lähdimme kohti kotia vähän ennen yhtätoista.
Ennuste lupasi suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, joten epäilimme päivän menevän taas moottorimarssiksi. Onneksi näin ei ollut, tuulta oli sentään jonkun verran. Nostimme genaakkerin 11.40 Bässholmin kohdalla. Otimme sen paapuurin puolelle, vaikka ensin styyrpuuri olisikin vetänyt paremmin, ja purje vähän temppuili. Väistimme Nauvon lossia eli 12.05 vedimme purjeen takaisin sukkaansa ja ajoimme koneella lossiväylän yli. Sitten muutuimme taas purjeveneeksi ja otimme genaakkerin käyttöön 12.15. Väylä kääntyi hiukan, ja genaakkeri alkoi vetää tasaisemmin.
Toisen kerran vedimme genaakkerin hetkeksi takaisin sukkaansa Airiston reunalla 13.25-35, kun vastaan tuleva rahtilaiva "ajoi" meidät vähän turhan reunaan väylällä. Ajoimme koneella keskemmälle Airistoa ja samalla kohti Turun suunnalta vastaan tulevaa Tre kronor -laivaa.
![]() |
| Shortsikeli! Alkureissun kylmyyden, sateiden ja harmaiden lonkerokelien jälkeen varsin mukavaa. |
![]() |
| Tre kronor tuli vastaan moottorilla ajaen |
![]() |
| Italialainen konttilaiva matkalla Bremerhaveniin |
![]() |
| Viittakarin edessä näkyy pienenä eM/S Salama |
Lopussa ajoimme genaakkerilla "Salamaa nopeammin". Näimme nimittäin hiukan hassunnäköisen työveneen, joka osoittautui Turun AMK:n testialukseksi eM/S Salamaksi.
Laskimme genaakkerin Pikku-Pukin kohdalla 14.30 ja pakkasimme purjeen taas kassiinsa. Oli kiva, välissä vauhdikaskin purjehdus! Aika tarkkaan sai ajaa, kun ajoimme pelkällä genaakkerilla. Isopurje olisi ehkä tasannut menoa, mutta toisaalta se olisi vienyt tuulta genaakkerilta. Kun ei isoa kokeiltu, jäi arvoitukseksi, olisiko siitä ollut enemmän hyötyä vai haittaa. Joka tapauksessa parhaimmillaan GPS-nopeus oli 8 solmun paikkeilla.Ajoimme ensin kaupungin septipumpulle Lauttarantaan, mutta se olikin epäkunnossa. Meriseuran telakan laiturissa oli veneitä septipumpun edessä parkissa, joten siihenkään ei ollut asiaa. Sitten menimme kokeilemaan uutta pumppua Aurajoen suulla, joenvarren uusien talojen edessä. Se toimi, saimme "kakkatankin" tyhjäksi. Septihommiin meni odotettua enemmän aikaa, ja olimme kotilaiturissa kiinni 15.50.
Turkka ja Timo kävivät hakemassa kotiintulojäätelöt. Keitimme kahvit ja söimme pari voileipää. Näillä eväillä jaksoimme pakata tavaraa paatista pois. Kaikkea emme tietysti tyhjentäneet, lyhyempiä reissuja ehdittäneen vielä tehdä.
Harmillisen kaunis kotiintulo- ja pakkauspäivä. Mieluummin olisimme olleet vaikkapa Vargatan rannalla "tai edes Vepsässä", niin kuin Timo totesi. Timo on menossa meripartioleiri Satahangalle perjantaina, ja siihenkin pitää vähän valmistautua. Mansikkahilloakin pitäisi tänä vuonna keittää, viime vuonna se jäi pitkän purjehdusreissun vuoksi kokonaan tekemättä.
Kotona pesukone pääsi pyörimään, ja saunakin lämmitettiin. Päivä oli niin hikinen, että suihku oli taas tarpeen.
![]() |
| Kotilaiturissa. Jätimme kumiveneen poikkeuksellisesti Miss Elainen viereen, sillä Timo halusi kokeilla siihen toista moottoria, vanhaa 2-tahtista, joka löytyy kotoa. |
![]() |
| Pihan kukilla ei mennyt kovin hyvin. Olisikohan peura pitänyt orvokeista? |
![]() |
| Toisaalta joku kiltti henkilö (epäilemme naapuria) oli leikannut nurmikon! |









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti