Heräsimme vähän ennen kahdeksaa ja nostimme ankkurin 8.45. Söimme aamupalaa vasta matkalla. Tuuli oli luoteessa, niin kuin pitikin. Ajoimme Enklingen ja Kumlingen ohi Seglingeen. Olimme laiskoja, emmekä nostaneet purjeita kunnolla. Ajoimme osan matkaa pelkällä keulalla, muuten koneella. Helppoon purjehtimiseen sopivat välit olivat aika lyhyitä, tuuli ja aallokko oli meille välissä ihan vastainen, emmekä jaksaneet kryssiä. Rullakeula lisää laiskuutta! Keularullan nostaminen ja laskeminen käy niin kovin helposti. Ison puomipeitteeseen, kumilankoihin, nostamiseen ja taas pakkaamiseen menee ihan eri tavalla aikaa, ja se voi joissakin tilanteissa olla hiukan hankalaakin. No, eiköhän tässä vielä ehditä kunnolla purjehtiakin. Pelkällä keulallakin pääsi melkein kuutta solmua, kun tuuli oli sopiva.
Seglingeen rantauduimme 13.30. Vapaita poijuja oli useampi, ja pääsimme hyvään väliin. Rannassa oli kohteliaita vastaanottajia. Laituri oli uusittu, siinä oli myös uudet sähkötolpat. Muuten satama ja saari oli tunnelmaltaan yhtä kiva kuin edellisellä käynnillä vuonna 2014.
Seglingen satama on perheyritys. Kaikki on kodikkaasti kotikutoista ja siistiä, ja palvelu ystävällisen mutkatonta. Suihkuja tai saunoja rannassa ei ole. Sauna on vuokrattavissa kylältä, jos sitä kaipaa. Vuokrapyöriä on tarjolla. Ostimme satamasta savustetun siian, ja söimme sen keitettyjen perunoiden kanssa. Yksinkertaista ja hyvää.
Seglingessä on kauppa, Seglinge Andelshandel. Sielläkin tietysti kävimme. Ostimme leipää, paikallisia tomaatteja ja muuta pientä, sekä savukinkkua – ihan siitä ilosta, että kaupassa on siivutuskone, jolla kauppias leikkaa sen verran kuin asiakas haluaa. Juustoakin olisi saanut siivutettuna samalla koneella.
Kävelimme myös Seglingen sisäjärven (Norrträsk) uimapaikalle. Siellä kävimme uimassa viime kerralla. Nyt laiturille sopi aika viileä tuuli, eikä uiminen oikein houkutellut. Ville olisi kyllä halunnut mennä testaamaan kellukkeitaan. Takaisin tullessa Timo kunnostautui kävelemällä muurahaispesään. Pesä ei ollut kovin korkea, se muistutti hänestä varmaan lähinnä hiekkakasaa, ja hän seisoi sen päällä odottamassa meitä. Pesässä asui vihaisia muurahaisia. Niitä kiipeili aika kasa hänen jaloissaan, eikä tilannetta oikein parantanut, kun hän vielä istuutui siivoamaan jalkojaan muurahaisten valtatielle kalliolle...
Kävelimme paatille, ja sovimme, että jätetään uiminen väliin ja kokeillaan pumpata kumivene kannella, jotta Timo ja Ville pääsevät soutelemaan sataman poukamassa. Näin tehtiin. Aika hyvin pumppaaminen onnistui takakannella. Ville tosin yritti sabotoida koko hommaa irrottamalla venttiilin läpän kumiveneen pohjasta, jolloin se olisi vuotanut. Turkka sai ylimääräisen homman ruuvata itsetyhjennyksen venttiilin auki saadakseen Villen pois repimän venttiilinläpän takaisin paikalleen. Onneksi se sentään onnistui. Villellä on vähän turhan näppärät sormet!
Pojat soutelivat jonkin aikaa. Sitten heille tuli jotain erimielisyyksiä, ja heidät komennettiin veneestä pois. Kumpikaan ei olisi halunnut. Timo lähti ensin tulemaan, ja jotenkin hän kiukuspäissään sähläsi (yritti tullessaan työntää samalla kumivenettä kauemmas hidastaakseen Villen pääsyä pois paatista), eikä päässytkään Miss Elainen perätasolle, vaan putosi veteen ja puljasi. Onneksi Turkka sai hänestä sen verran kiinni, että paukkuliivit eivät lauenneet. Timo oli vihainen ja nolo uitettu rotta. Hän kävi myöhemmin kastautumassa paatin perästä ihan kokonaan, nyt uikkarit päällä…
Kumivene nostettiin keulakannelle, Mahtuu se siihenkin, mutta luultavasti pakkaamme sen kuitenkin myöhemmin takakannelle, sillä sitä ei joka satamassa tarvitse, ja se vie kannella aika paljon tilaa sekä estää näkyvyyttä.
Paistoimme lättyjä iltapalaksi. Rannassa olisi myyty satamayrittäjän 9-vuotiaan tyttären Livian tekemiä Ahvenanmaan pannukakkuja, mutta jätimme ne tällä kertaa väliin. Ne olivat ilmeinen menestys, taisivat loppua aika nopeasti.
![]() |
| Timo siivoaa muurahaisia jaloistaan. Puljaamisesta ei harmi kyllä tullut kuvaa... |
![]() |
| Siika oli hyvää ja uusi pöytä on hieno! |
![]() |
| Satamakonttorista sai putkiloihin kätkettyjä "aarrekarttoja". |

















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti