Nyköping oli merkittävä kauppapaikka jo 1100-luvulla. Siellä on Nyköpingshus, Birger Jaarlin alun perin rakennuttama keskiaikainen linna. Linna on tunnettu kuningas Birgerin siellä 1317 pitämistä joulupidoista, joissa hän vangitutti veljensä Erkin ja Waldemarin ja lukitsi heidät tyrmään. Erikskrönikan mukaan kuningas Birger jätti veljensä sinne ja heitti avaimen Nyköpingin jokeen. Birger joutui myöhemmin lähtemään perheineen pakoon Tanskaan, ja hänen veljensä Erikin poika Magnus valittiin kolmevuotiaana Ruotsin kuninkaaksi Moran kivillä. Ei olisi Maunu Ladonlukon poikien kannattanut riidellä kruunusta, kamppailussa kukaan ei voittanut mitään.
Nyköpingshusin linnan kuninkaantornissa sijaitsi museo, ja kiersimme katsomassa sen. Museo ei ollut kovin suuri, mutta se oli ammattimaisesti tehty ja mielenkiintoinen. Se keskittyi linnan eri vaiheisiin eli kuningas Birgeriin, Kustaa Vaasan poikaan herttua Kaarleen ja linnan toimimiseen vankilana 1800-luvulla.
Kaarle-herttua (myöhemmin kuningas Kaarle IX) hallitsi herttuakuntaansa täältä ja asui linnassa 1500-luvun lopussa / 1600-luvun alussa. Tuleva kuningas Kustaa II Aadolf asui linnassa lapsena. Linna ja koko Nyköpingin kaupunki paloi 1665. Linnaa ei rakennettu kokonaan uudelleen, vaan sen tiiliä uudelleen käytettiin Tukholman linnan rakentamisessa. 1800-luvulla linna toimi vankilana ja kurinpitolaitoksena. Näyttelyssä kerrottiin 1800-luvun rikoksista ja rangaistuksista, sekä esiteltiin rangaistuksiin liittyviä välineitä.
Pojat etsivät hiiriä ja rottia näyttelystä, ja löysivätkin kaikki (tai ainakin lappuun kirjoitetut rastit täsmäsivät oikean määrän kanssa). Ville sai palkaksi valita väritettävän kuvan.
Kävimme kahvilla ja täydensimme taas ruokavarastoja Hemköpistä. Keitimme perunoita ja paistoimme possun fileetä paatilla. Pojat katsoivat ipadista lasten areenaa: Ryhmä Hauta, Lassieta ja Postimies Patea. Turkka kävi vuokraamassa Opel Corsan kahdeksi vuorokaudeksi.
Saksalaisveneitä näkyi rannassa useampi, joku tanskalainen ja ranskalainenkin oli tänne eksynyt, mutta me näytimme olevan sataman ainoa suomalaisvene.
![]() |
| Kurkistusluukku vankityrmään. |
![]() |
| Sataa, sataa ropisee... |
![]() |
| Avain on Nyköpingin symboli, johtuen kuningas Birgerin tarun mukaan jokeen heittämästä vankityrmän avaimesta. |
![]() |
| Vattensportens hus, jossa toimivat vierasvenesataman sosiaalitilat. |
![]() |
| Bongaa Miss Elaine. |













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti