Saavuimme Blidöseen puoli kolmen jälkeen. Hamnguiden tietojen mukaan L:n muotoisen laiturin piti olla uusi ja siinä piti olla poijukiinnitys. Ihmettelimme hiukan, sillä laituri ei näyttänyt kovin uudelta, ja poijuja oli vain muutama laiturin toisella puolella, kovin lähellä laituria. Edellämme ajoi suurin piirtein samankokoinen purjevene laiturin sisäpuolelle poijuun, joten ajoimme perään. Syvyyttä oli reilusti, yli neljä metriä, ja sataman nettisivujen ja Hamnguiden mukaan vettä piti olla joka puolella vähintään kaksi metriä. Otimme kiinni poijun, joka oli niin lähellä, että se jäi käytännössä veneen sivuun. Liu’uimme hiljaa laituriin ja kiinnitettiin keulaköydet. Toisen kiinnitysrenkaan kohdalla roikkui köysi, mutta en siinä kohtaa kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Aika hassusti vene jäi, kun poiju oli niin lähellä. Meillä oli laiturin ulommainen poiju käytössä. Timo sitten hoksasi, että köysiä roikkui muidenkin renkaiden kohdalla laiturin päässä: Siellä oli mooring lineja, joista ei mainittu missään sataman tiedoissa. Kokeilimme napata yhden, mutta sekin oli kovin lyhyt. Loppujen lopuksi siirsimme venettä vielä rantaan päin, ja jätimme sen kiinni kahteen poijuun. Poijut olivat vain vähän vinssien takana ja köydet vinsseissä kiinni.
Saatuamme veneen jotenkin paikoilleen lähdimme rantaan katsomaan, jäädäänkö tähän vai ei. Meillä oli Hamnguidenin, sataman omien sivujen ja myös suomalaisen purjevene s/y Solsidanin blogin perusteella erilainen käsitys satamasta, kuin miltä todellisuus näytti. Laituri oli tukeva, mutta kaukana uudesta (tai ehkä se oli uusi täällä, mutta se oli siirretty jostakin). Siinä oli monta kulmaa, jotka oli katettu erillisillä purkkavirityslankonkeilla. Laiturilla oli muutama valotolppa, joihin sähkö tuli laiturilla kulkevaa johtoa pitkin. Tavallisen pitkän jatkojohdon jatkokohta oli suojattu jo kuluneella muovipussilla. Sähkötolppia, vettä tai septin tyhjennystä ei näkynyt. Nekin palvelut oli listattu Hamnguidenissa, mutta alkoi näkyä, että Hamnguiden ei tässä kohtaa ollut ajan tasalla.
Blidön Hamnkrogin ovella meidät otti vastaan innokas ja ystävällinen tarjoilijapoika. Hän kyseli, tulemmeko syömään. Sanoimme tulleemme veneellä ja miettivämme asiaa. Ravintolarakennus oli aika ränsistynyt, ei erityisen houkuttelevan näköinen paikka. Harmitti, sillä olimme etukäteen ajatellet syödä vaihteeksi muualla kuin veneessä. Maksoimme joka tapauksessa satamamaksun ja jäimme miettimään syömistä. Satamamaksu oli 250 SEK eli aika paljon pelkästä laituripaikasta. Sivukiinnitys laiturin toisella puolella olisi maksanut 500 SEK.
Hamnguidenin tietojen mukaan Blidöseen olisi laiturin lisäksi tulossa (vuonna 2018) vesi, sähköt, septi, uudet vessat ja pesutupa. Sataman omat sivut eivät puhuneet sähköstä tai vedestä mitään, mutta sielläkin mainostettiin ”täysin uudistettua wc- ja suihkurakennusta sekä erikseen vuokrattavia pesukonetta ja kuivaajaa”. Vessoja löytyi kyllä kolme, kaikissa oli myös suihkut, ja niitä oli remontoitu. Rakennus oli kuitenkin vanha, ja siellä haisi home. Ei ollut järkyttävän likaista, mutta ei siistiäkään. Vessojen ”eteistilassa” oli selkeästi paikat pesukoneelle ja kuivaajalle, mutta LVI-työt olivat vielä kovasti kesken, eikä koneita näkynyt. Siinä oli myös kaksi käsienpesuallasta, joista puuttui hanat ja viemäröintityöt. Nekin vain odottivat roskaisina projektin etenemistä.
Vessaretken jälkeen aloimme epäillä ruoan tason olevan samaa kuin huoltorakennuksen, ja viritimme ”Miss Elaine buffetin” eli söimme tortilloja veneessä. Ravintolan tarjonta jäi testaamatta. Annosten hinnat olivat meistä aika korkeita, eivät jotenkin korreloineet paikan ulkoasun kanssa (ja kun juuri olimme ehtineet puhua, että ulkona syöminen on Ruotsissa edullisempaa kuin Suomessa…). Netin arvosteluissa noin puolet kehuivat ruokaa, ja toinen puoli oli pettyneitä paikan tasoon..
Hamnguidenin virheet lienevät selitettävissä sillä, että satamalla on ollut suunnitelmia enemmän kuin on ollut kykyä tai rahaa toteuttaa. Sille ei tietysti voi mitään, mutta sataman omat sivut olisi kannattanut korjata totuutta vastaavaksi. Odotusten pettäminen on huono juttu, siitä jää paha mieli. Rehellisyydellä ja siisteyttä parantamalla satamasta olisi jäänyt erilainen fiilis. Nyt totesimme, ettei tarvitse ihan heti tulla uudestaan.
Joku kirjoitti jossakin, että mieluummin kuin paras vierasvenesatama, pitäisi palkita kehityskelpoisin, eli sellainen, jossa on yritystä, mutta joka tarvitsisi vähän lisää rahaa tai muuta apua. Blidössä oli jonkinlaista yritystä, mutta harmillisesti se näytti lopahtaneen kesken. Paikasta jäi siinä mielessä kaksijakoinen olo: Olisiko pitänyt syödä krogissa, jotta meistä olisi saanut vähän enemmän rahaa kehittämiseen? Toisaalta satamamaksu oli aika korkea siihen sisältyviin palveluihin nähden. No, meistä jäi sentään satamamaksu – meitä ennen rantaan tullut purjevene vaihtoi paikkaa miehistön käytyä rannassa katsomassa.
Ruoan jälkeen kävelimme noin kaksi kilometriä kauppaan ICA Blidöseen. Kävely rasitti hermoja, sillä tie oli kapea ja vilkkaasti liikennöity. Timo ja Ville eivät millään meinanneet jaksaa kävellä rauhassa reunassa. Täydensimme mehu- ja leipävarastoja. Kauppa tuli perusteellisesti tutuksi, sillä harjoittelimme tien reunassa kulkemista kävelemällä sinne vielä myöhemmin uudelleen. Ehdimme juuri ennen kuin kauppa meni kiinni klo 20. Söimme jäätelöt kaupan pihassa.
Krogissa oli menoa aika myöhään. Satama ei siis ollut mitenkään kaikkein rauhallisin paikka. Nukkumista se ei haitannut, sillä paikka meni ennen puolta yötä kiinni.
![]() |
| Ankkurilahden pohjukka, Styvnäset. |
![]() |
| Ankkuri nousee. |
![]() |
| Villen ottama kuva, kuten seuraavakin lähikuva. |
![]() |
| Hiekkajaala Helmi Blidön rannassa. Sillä järjestetään risteilyjä. |
![]() |
| Saatiin jäädytettyä jääpaloja pakastelokerossa! |
![]() |
| Yksi Blidön vessoista, ehkä se siistein. |
![]() |
| Keskeneräinen WC:n eteinen. |
![]() |
| Arvattavasti pesukoneen ja kuivaajan paikka WC:n eteisessä. |
![]() |
| Jäätelöt ICA Blidön edessä. |
![]() |
| Poiju kyljessä. |
![]() |
| Blidö Hamnkrog |














Ei kommentteja:
Lähetä kommentti