Soitin heti kahdeksalta YTHS:lle eli Ylioppilaiden Terveydenhuoltosäätiöön, koska hampaan lohkeaman vuoksi piti yrittää saada aika hammaslääkäriin. En ollut lainkaan varma tämän reitin onnistumisesta ja olin varautunut varaamaan aikaa yksityiselle, mutta homma toimikin hienosti: takaisinsoittopalvelusta soitettiin muutamassa minuutissa takaisin, ja sain ajan heti aamupäivälle klo 10.10 Porin YTHS:lle.
Keitin ekan kerran tämän reissun aikana puuroa aamupalaksi. Samalla soitin Tuffa-Kalervolle, joka lupasi "taksipalveluja" Reposaaresta Porin keskustaan. Olimme hyvissä ajoin Puuvillassa ja hampaan paikkaaminen tuli hoidettua. Hampaasta oli onneksi irronut paikka, itse hammas ei ollut lohjennut, niin kuin ensin luulin.
Kävimme kahvilla Sarpilla ja muuten pienellä shoppailukierroksella mm. Biltemassa, Prismassa, Halpa-Hallissa ja Kontissa. HH:sta löytyi kevyt kuivausteline paattiin, Biltemasta puolestaan valkoinen kevyt pressu, josta ajattelimme viritellä aurinko- tai hellesuojaa puomin yli istumalaatikon yläpuolelle. Pojat viettivät osan aikaa Pelle Hermannin leikkipuistossa. Liikennekaupunki ei ollut maanantaisin Villen harmiksi auki, mutta muuten heillä oli kivaa. Sitten keksimme mennä lounaalle Yrjönkadun nepalilaiseen ravintolaan Fusion Himalayaan. Sen omistaja oli vaihtunut edellisen käynnin jälkeen, mutta hyvää oli ruoka edelleenkin. Maanantaina listalla oli shahi paneer -juustokastiketta, joka kuuluu lempparimakuihin. Jälkiruokajäätelöt haettiin Reposaaren Salesta.
 |
| Pelle Hermannin leikkipuistossa |
 |
Ville sai Kontista uuden pehmoeläimen, Punaketun.
|
Oli sopiva ilma laittaa perämoottori kumiveneeseen. Pojat pääsivät ajelemaan Kappelisuntin sillalle ja Kalasataman suuntaan. Ville ehti vähän kalastaakin välissä, mutta malttoi sentään lähteä myös kävelylenkille Siikarantaan ja sieltä Valoheitinkallioille. Timo jäi päättiin, ja sitten häntä harmitti, kun jäi leirintäalue ja yllättäen löytynyt tykki näkemättä.
 |
| Timo on jollan kapteeni, mutta pääsi Villekin ajamaan |
Kävelimme tosiaan ensin Reposaaren sahan alueen läpi Siikarannan leirintäalueelle. Sinne oli tullut paljon uusia mökkejä, yleisilme oli selvästi kirkastunut. Mökkeilijöiden lisäksi muita retkeilijöitä oli paljon asuntovaunuineen ja telttoineen. Alue oli laajentunut paljon rantaa pitkin Junnilan suuntaan. Ranta oli yhtä kaunis kuin ennenkin, vain tuulimyllyt pilaavat näkymää Kaijakarin suuntaan. Lueskelimme Valoheitinkallioilta löytyviä kiveen hakattuja tekstejä ja otimme pari kuvaa. Kovin nostalginen paikka tämäkin, sieltä on kävelty monta kertaa. Kallioiden jälkeen hylkäsimme hyppelyn rannan kivillä ja jatkoimme matkaa metsän reunassa kulkevaa polkua pitkin. Vähän aikaa kuljettuamme vasemmalla sivulla näkyi hiukan yllättäen tykki. Metsässähän oli aikaisemmin aidattua armeijan aluetta - tykki sijaitsi vanhalla armeijan alueella, joten en ollut nähnyt sitä aikaisemmin.
Tykkiaseman ovi oli yllättäen auki, ja tykkiin pääsi sisälle. Oven vieressä olleen info-lapun mukaan Reposaarella oli jatkosodan aikana kolme 152-millistä Canet-tykkiä. Ne oli siirretty Suomenlahdelta Inosta. Vuonna 1998 Puolustusvoimat päätti poistaa harjoitussaaria ja joitakin ranta-alueita, kuten Reposaaren. Reposaaressa jäljellä olleet kaksi Canet-tykkiä luovutettiin kunnostusryhmälle huhtikuussa 1999. Kolmas Canet oli poistettu jo 1980-luvulla. Tykkien huollosta vastaa Satakunnan Asehistoriallinen Seura (SatAHS). Tykeillä on ammuttu viimeisen kerran 1988. Tykkien sanotaan olleen luovutushetkellä suhteellisen hyväkuntoisia, vähän ammuttuja ja teknisesti hyvässä kunnossa. Tykit ovat venäläisiä, valmistettu joko Permin tai Obuhovin tetailla. Tykin sisällä oli pimeää. Miehistön majoitustiloissa oli vettä (ilmeisesti salaojissa on ongelmaa, niin kuin joskus aikaisemminkin). Itse tykki ja ammusvarasto nöyttivät olevan kohtuullisessa kunnossa. Jännästi tykin suurin piirtein kauimmaisessa nurkassa paloi sähkövalo - jotkin kunnostustyöt taisivat olla meneillään. Emme uskaltaneet koskea valonappuloihin, mutta ehkä muuhunkin osaan olisi ollut valoa saatavissa. Toivottavasti tämäkin kohde on tarkoitus avata katsottavaksi hiukan virallisemmin.
 |
| Siikarannan leirintäalueen rantaa |
 |
| Kaijakari ja tuulimyllyt |
 |
| Canet-tykki |
 |
| Tykin sisällä |
 |
| Tykin sisällä, ammusvarastossa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti