Aamupalan jälkeen seurusteltiin vielä hetki ja hyvästeltiin Dali. Sitä tulee ikävä, se on hyvä tyyppi ja laivakoira. Lähdimme 11.15 jatkamaan matkaa, ensin samaa väylää kuin eilen tullessa ja sitten pikku hiljaa itään päin.
 |
| Miss Elaine lähdössä mökkilaiturista |
Nostimme purjeet 12.15 Svartholmenin kohdalla. Ajoimme Paraisten Portin ohi kulkevaa väylää. Portin kohdalla piti vähän auttaa koneella kapeikossa, mutta pääsääntöisesti sivumyötäinen tuuli vei meitä hyvin eteenpäin. Olisi voinut jatkaa suoraan Hankoon saakka, mutta laskimme, että olisi kuitenkin aika myöhä, kun pääsisimme sinne saakka (arvio oli noin klo 20), emmekä halunneet olla pyörimässä mahdollisesti kohtuutäydessä ja tuulisessa satamassa enää siinä vaiheessa. Hiittisten kyläranta olisi kiinnostanut, mutta siellä on melko matalaa, emmekä tienneet, millainen laituri siellä mahtaa olla. Hiittisten Vikareen, entisen yhteysaluslaiturin paikalle on valmistunut uusi yleinen laituri 2021. Sekin olisi voinut olla mielenkiintoinen paikka, mutta epäilyttävä pohjois- / luodetuulella. Kasnäsissa emme ole käyneet vuoden 2014 jälkeen, ja sinnekin tiesimme rakennetun uudet huoltorakennukset. Ville luki esitteestä, että siellä on tarjolla "rentouttavaa minigolfia". Näillä perusteilla päätettiin pysähtyä Kasnäsiin.
Tuuli oli niin myötäistä, että vedimme keulan sisään 13.45. Jonkin ajan kuluttua otimme sen uudelleen hiukan reivattuna käyttöön, se kuitenkin helpotti ja tasapainotti ohjaamista. Laskimme purjeet Kasnäsin edustalla klo 16, ja kiinnityimme poijuun 16.10.
 |
| Kasnäsin rannassa |
 |
| Kasnäs Information |
 |
| Polttoainejakelu ihan rannassa |
 |
| Satamakonttori ja jäätelökioski |
Timoa harmitti, ettemme ajaneet suoraan Hankoon, ja ehkä se olisikin ollut fiksu päätös - ei siellä illalla tuullut niinkään paljon kuin Kasnäsissa. No, tulipa nähtyä Kasnäs. Mietimme kylpylään menemistä, mutta se ei Villeä lukuun ottamatta niin kiinnostanut, kun eilen oli saunottu ja uitu. Minigolfradat näyttivät ihan kivoilta, eikä siihen rantakierrosta tehdessämme tuullut lainkaan. Teimme kuitenkin ensin ruokaa (italianpataa pussista jauhelihalla, juustoruokakermalla täydennettynä tuli aika hyvää). Syötyämme jätimme tiskit odottamaan ja lähdimme pelikierrokselle. Olisi pitänyt ottaa takit mukaan. Aurinko oli mennyt pilveen, ja tuulikin sopi radoille valitettavan hyvin. Pelasimme sitkeästi kaikki radat, mutta kylmä tuli, ei ollut esitteessä mainostetun rentouttavaa tällä säällä... Ei tullut otettua edes yhtään kuvaa. Turkka voitti, niin kuin tässä lajissa yleensä käy.
Minigolfin jälkeen Turkka ja Timo menivät lämmittelemään saunaan, Eva ja Ville pelasivat korttia lämppärin puhkuessa Miss Elainen lämpimäksi.
 |
| Terkkuja Dalille! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti