Tiistaipäivä pakattiin tavaraa, ostettiin ruokaa eri kaupoista, haettiin Villen jääkiekkojoukkueen lopettajaisjuhlaan unohtunut reppu Yli-Maariasta yms. hoidettiin hommia. Rannassa syötiin vielä lähtöjäätelöt, ja sitten lopulta päästiin liikkeelle tasan klo 18. Meillä on edelleen mukana laivakoira Dali, joten jossakin kohtaa retki vie Nauvoon. Dali varmaan jo ihmettelee kovasti, mihin oma lauma oikein on hävinnyt.
Ajoimme ensimmäiseksi TPS:n rantaan täyttämään tankin. Siinä ei ole ennen käyty, mutta nyt se on lähin tankkauspaikka, kun Lauttarannan polttoainejakelu pakotettiin lopettamaan viime kesään. Hirvensaloon on tulossa kevyen liikenteen silta (rakentaminen alkaa aikaisintaan 2026), ja huoltoasema oli tiellä.
 |
| Baltic Princess tuli Turkuun, kun me olimme TPS:n laiturissa |
 |
| 100 litraa dieseliä tankkiin |
Ajelimme Maisaareen. Kiinnityimme Peikkorannan laituriin 20.50. Aika rauhallista on, paljon tyhjiä poijuja. Maisa-saunasta tuli savua. Teimme Dalin kanssa iltalenkin saaren toiselle puolelle Huhdan laituriin. Siellä ei ollut yhtään venettä.
 |
| Maisaaren päärakennus. Nurmikot oli juuri ajettu. Toisella puolella oli monta peuraa syömässä. Ne eivät välittäneet meistä lainkaan, eikä Dali niistä. |
 |
| Maisaaren hiekkaranta |
 |
| Peikkorannan laituri. Vain yhdessä veneessä ei ollut koiraa. |
Keiteltiin iltateet ja järjesteltiin tavaroita paikoilleen. Tyynyt kutsuivat: Villekin oli käskemättä pukemassa pyjaman päälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti