maanantai 23. kesäkuuta 2025

Jussarö - Elisaari 15 nm

Emme pitäneet kauhean kovaa kiirettä aamulla, koska suunniteltu matkakaan ei ollut pitkä: tarkoitus oli suunnata Elisaareen. Aamu oli harmaa, pieni sadekuurokin ropsahti. irrotimme köydet 10.45, ja nostimme isopurjeen heti satamassa.Keulapurjeen nostimme päästyämme ulos salmesta klo 11.  Sitten lähdimme ajamaan Helsingin suuntaan. Vähän piti koneella salmessa auttaa, jotta päästiin ulos merelle.

Tuuli oli aika myötäistä, ja vauhti vaihteli kolmen ja seitsemän solmun välillä. Purjeilla pääsimme kuitenkin käytännösä koko matkan eli laksimme ne Barösundin lossin kohdalla 13.40. Sitten ajelimme kapeaa ränniä Elisaareen. Sisäänajo on aika kaislikkoinen, kaiku kävi alimmillaan 1,9 metrissä. Elisaaren laiturissa vettä oli sitten kyllä useampi metri. Kiinnityimme poijuun kahvilan läheiseen ponttonilaituriin 14.15. 

Armeijan Jurmo-luokan maihinnousualus tuli Jussarön rantaan meidän lähtiessämme


Jussarön vanhan sataman rantaa

Barösundin lossi


Barösundin ravintola Scola

Sieltä Elisaaren väylän pitäisi löytyä

Ränniä Elisaareen


Elisaaren laiturissa

Sähköä emme ottaneet, mutta varasimme saunavuoron 19-20. Elisaari on Helsingin kaupungin virkistysalue. Laituripaikkoja on paljon ja laguuni on suojainen. Sähkötolppia on reilusti. Vuokrattavia saunoja on neljä, kaksi niistä rannassa ts. uimamahdollisuudella. Aikomus oli suunnata luontopolulle tammimetsiä katsomaan, mutta sade alkoi melkein heti rantauduttuamme, ja luontopolku jäi kiertämättä.

Saunaan lähtiessäkin satoi. Sauna oli ihan uusi, mutta ei kovin toimiva. Paikka oli kyllä kiva, ja ranta vieressä. Siinä positiiviset puolet sitten olivatkin. Paikassa ei ollut mitään ohjeita, suuria puita, pieni kirves (olisi pitänyt ottaa oma paatista mukaan), asiat kesken eli esimerkiksi ovesta puuttui kahva, seinässä ei ollut ensimmäistäkään koukkua, pukuhuoneen lattia oli ihan märkä, eikä vettä saanut siitä siivottua mihinkään. Hiekkaa oli vähän joka paikassa, sillä edelliset eivät olleet tajunneet täyttää ja käyttää jalkojen huuhteluun tarkoitettua vatia. Lämpöä saunaan kyllä saimme vähintään riittävästi. Kuumaa vettä oli vähän huonommin, kyllä kiuas sitä teki, mutta edelliset eivät oikein olleet osanneet lämmittää (tunnustivat sen itsekin). No, saimme jotenkin kuitenkin pestyä itsemme. Silti tähän laitokseen sopi hyvin Kilon poliisin määritelmä "mokomaki hikimaja". Tätä emme vuokraisi uudelleen...

Saunan uimaranta

Varaussauna 1


Puuvarasto

Turun kaupunki hoitaa kyllä parempia puita Pähkinäisiin...

Illan namiksi oli raparperihilloketta vaniljakastikkeella. Oli hyvää! Saimme Ullalta raparperia. Niitä saattaa liittää vielä pieneen piirakkaankin! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti