Bomarsund - Saltvik, Kvarnbo 20 nm

Nyt nukutti jo hyvin, mutta eipä ollut kiire mihinkään. Aamupalan jälkeen otettiin juomista reppuun ja lähdettiin linnoituskierrokselle eli portaita ylös kohti Djävulsbergetiä. Linnoituksen alue tuli kierrettyä viime kesänä, mutta varsinkin Timo oli edelleen innokas lukemaan kaikki linnoituksen rakentamisesta kertovat taulut, ja pohtimaan, mitä olisi tapahtunut, jos englantilaiset ja ranskalaiset eivät olisikaan hyökänneet tai jos linnoitus olisi ollut valmis, ja venäläiset olisivat pystyneet puolustautumaan tehokkaammin. Historiassa on aika monta spekulaation paikkaa, mutta melko epätodennäköiseltä tuntuu, että linnoitus olisi valmistunut ja olisi edelleen olemassa, vaikka sitä ei olisikaan räjäytetty hajalle 1854. Valtava päälinnoitus olisi ollut aika kallis pitää kunnossa museona... ehkä Maakuntahallitukselle on helpompaa, että se on raunioina :)

Tuli myös mieleen, että Viapori / Suomenlinna säästyi, koska amiraali Cronstedt antautui Suomen sodassa venäläisille. Olisihan siinäkin (ehkä) voinut käydä niin, että se olisi ammuttu tykeillä raunioiksi. Museaaliselta kannalta hieno ratkaisu, sotataktiselta ehkä ei.

En myöskään ainakaan pienellä miettimisellä keksi mitään linnaa tai linnoitusta, josta olisi ollut kovin paljon hyötyä rakentajalleen. Useimmiten taitaa olla niin, että linnoituksen rakentamisen kestäessä sotatekniikka samaan aikaan kehittyy, ja valloittamattomaksi suunniteltultu linnoitus onkin äkkiä viholliselle pelkkä suupala. Näin oli Bomarsundin kanssa, koska höyryn voimalla kulkevat sotalaivat saattoivat lähestyä ennakoimattomasta suunnasta. USA:sta tulee mieleen sisällissodan aikainen rannikkolinnoitus Fort Pulaski, joka tuhottiin rihlatuilla tykeillä, joiden kantama ja osumatarkkuus oli paljon odotettua parempi.  Turun linnakaan ei voinut aikanaan mitään Kaarle-herttuan joukoille, eikä Mannerheim-linjaakaan ollut aikanaan rakennettu parhaalle mahdolliselle paikalle, vaan osin säästösyistä vanhojen rakennelmien päälle. Kevyemmät kenttälinnoitteet ovat sitten eri juttu, niistä on tietysti hyötyä. Liikuteltavuus ja joustavuus on tainnut sodassakin olla jo kauan voittava strategia, eivät mahtipontiset rakennelmat. Nykyisessä sodankäynnissä liikkuvuus on yhä villimpää, kun sotilaiden ja aseiden sijasta hyökkäävät erilaiset trollit rikkoen yhteiskunnan rakenteita joko kärjistäen kansalaisten mielipiteitä ja politiikkaa tai vaikka tuhoten sähkönjakelun. Hui.

Tässä vaihtuu nyt kirjoittajaksi Timo. Niin kävelimme siis portaat ylös Paholaisenvuoren rinnettä. Laella on nykyään linjataulu. Siellä oli ehditty suorittaa vain räjäytystöitä puolustustornin perustuksia varten. Sieltä jatkoimme Brännklintin tornille, joka oli yksi kolmesta valmiiksi saadusta tornista. Tornejahan oli tarkoitus rakentaa kaksitoista. Tornien lisäksi valmiiksi saatiin myös päälinnoitus. Brännklintin torni oli räjäytetty. Siitä jatkoimme matkaamme sairaalan sekä ruokamakasiinien ohi. Emme pääseet samaa reittiä kuin ennen, koska siellä oli työmaa. Kävimme Putten kioskilla, mutta se aukesikin vasta tunnin päästä eli klo 13. Kävimme sitten ostamassa jäätelöt Furulundin ravintolan pakastealtaasta. Sitten jatkoimme Prästön puolelle. Sinne tehtiin uutta siltaa. Siellä piti olla vanhoja hautausmaita ja lennätinmuseo. Museo löytyikin, mutta se on avoinna vasta 30.6 jälkeen eli tosi myöhään. Ennen museota oli uimaranta, melkein kivampi kuin lähempänä linnoitusta oleva ranta.

Tylsistynyttä yleisöä museon suljetun oven edessä.

Kesä alkaa Ahvenanmaalla myöhään.

Siltatyömaa, ja melkein kuin Timon Lego Technics -dumpperi.

No niin, Timo meni nukkumaan, joten Eva jatkaa taas. Kun emme päässeet lennätinmuseoon, jatkoimme vanhoille hautausmaille. Villeä vähän jo väsytti, mutta Timo kantoi häntä hiukan reppuselässä. Hautausmaita oli eri uskontokunnista tulleille rakentajille eli niin ortodokseille, katolisille, evankelisluterilaisille, muslimeille kuin juutalaisille. Kaikkia hautoja ei ollut merkitty tai edes tiedetty, keitä on haudattu, mutta eniten näytti olevan sotilaiden tai rakentajien lapsia. 1800-luvun lapsikuolleisuus näkyi.

Hautausmaiden välissä kiipesimme seuraavat portaat kalliolle, ja vielä näkötorniin. Djävulsbergetilta on parempi näköala, mutta tulipa kiivettyä. Kävelimme takaisin yli siltatyömaan ja kiertelimme vielä päälinnoituksen raunioita, koska Ville halusi katsella niitä tarkemmin. Sitten käveltiin takaisin paatille. Kännykän matkamittariin tuli noin 20 000 askelta eli kaikilta, mutta erityisesti Villeltä kelpo kävelysuoritus.

Ville olisi halunnut uimaan, mutta vesi oli aika viileää. Uimarannallekaan ei viitsinyt lähteä kävelemään, sillä eteläinen tuuli sopi sinne ihan suoraan. Pojat notkuivat vähän aikaa perätasolla uikkareissa luvaten mennä uimaan, jos toinen menee ensin... Sitten he luovuttivat, ja Ville rupesi uittamaan laivaa. Timo taas oli keksinyt jonkin tavan ohittaa kännykän aikarajoituksen, ja kuunteli Harry Potter -podcastia. Söimme murukastiketta ja spagettia salongissa, tiskasimme ja lojuimme paatilla. Paatin kirjastoon johkaantui viime kesänä Uudenkaupungin kierrätyskeskuksesta Sally Salmisen Katriina, jota aloin nyt lukea. Aika surullinen tarina se oli edelleen.

Siltatyömaan lisäksi Bomarsundin alueella, ns. Nya Skarpansissa oli myös nosturi ja rakennustyömaa. Siksi osa luontopolustakin oli käyttökiellossa. Netistä selvisi, että sinne on tulossa Bomarsunds Besökcentrum. Emme käyneet katsomassa lähempänä, mutta sen pitäisi avautua 7.6.2022 Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhliin. Jonkinlaisia havainnekuvia löytyi Ålands Radion sivuilta: Bomarsund Besökcentrum. Vierailukeskuksesta ja yleisemminkin Bomarsundista löytyy tietoa myös Bomarsundssällskapetin sivuilta. He ovat ajaneet jonkinlaisen keskuksen rakentamista jo pidempään. Sitä voisi olla mielenkiintoista mennä katsomaan ensi vuonna.

Lauantain satamaksi oli ajateltu Kastelholmaa, mutta teimmekin vielä illalla muutoksen suunnitelmaan. Lauantaiksi ei luvattu juurikaan tuulta, ja päätimme käydä katsomassa Saltvikin kylärantaa Kvarnbonlahdessa. Paikasta oli viime kesänä puhetta Hamnsundetia hoitavan henkilön kanssa - pohjoisen Hamnsundet on siis myös Saltvikin kuntaa. Linnuntietä Kastelholmaan matkaa ei ole olisi kuin kuusi kilometriä, meritse tulee kymmenisen merimailia. Täällä järjestetään Viikinkimarkkinat vuosittain heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Viime kesänä niitä ei koronan vuoksi ollut, mutta tänä vuonna sellaiset pitäisi olla 31.7.  Lähdimme Bomarsundista klo 9.30.

Ajoimme koneella koko ajan, tuuli oloi minimaalista. Matkalla oli 19 metriä korkea Färjsundetin sillta, jonka vieressä on näköalakahvila Uffe på berget. Siihenkin olisi voinut olla kiva poiketa, mutta varsinaista laituria sillä ei ole. Vähän matkan päässä on hiukan ahtaan näköinen kyläranta, jossa pitäisi partiolaisten satamakirjan mukaan olla muutama vieraspaikka, puuceet, roskis ja vesipiste.

Uffe på bergetin näkötorni sillan vieressä

Uffe pä bergetin näkötorni kauempaa

Kvarnboviken, Saltvikin kirkontorni näkyy

Färjsundetin rantaa

Kvarnbovikenin väylä oli syvä, käytännössä ainakin kuusi metriä, vaikka se tuli aika pitkälle sisämaahan. Maisemat olivat vaihtelevia: sekä jylhän kallioista, että suuria leikattuja nurmikkopihoja. Kvarnbovikenin laiturin päässä oli neljä vieraspaikkaa. Turkka laski ankkurin, Timo ajoi rantaan ja Eva kiinnitti köydet. Olimme perillä klo 13. Kvarnboviken on kaunis kylänlahti. Laituri on hyvä, rannassa on puucee ja hiekkaranta on ihan laiturin vieressä eli ei hassumpi paikka. Asetuimme aloillemme, vaihdoimme shortsit jalkaan ja valmistauduimme lähtemään nuuskimaan kirkkoa ja kylää. Rannasta oli juuri lähdössä nuori nainen, joka oli käynyt uimassa. Turkka tervehti häntä kysyen tietääkö hän jotain kylän palveluista. Kävi ilmi, että tyttö oli suomenkielinen, Oulusta, mutta ollut jo useampana vuonna täällä kesätöissä. Kävelimme yhtä matkaa hänen kanssaan kirkkoa kohti, ja hän mietti, mahtaako se olla auki näin lauantaisin. No, ei ollut, mutta tyttö sanoi asuvansa vanhassa pappilassa ja tuntevansa papin - hän voi hakea avaimen kansliasta. Näin hän teki. Meillä kävi tosi hyvä tuuri!

Saltvikin Santa Marian kirkko on yksi Ahvenanmaan vanhimmista kivikirkoista. Sen ensimmäiset osat ovat jo 1100-luvulta. Kirkossa oli kanttori harjoittelemassa. Kanttorinainen oli sokea, ja hänellä oli myös opaskoira kirkossa. Koska koira ei juuri nyt ollut töissä, sitä sai vapaasti rapsuttaa - tosi kiva musta labradorinnoutaja! Opastyttömme kertoi kanttorin olevan tosi taitava, hän pystyi kuulemma lukemaan toisella kädellä virren tekstiä ja toisella kädellä soittamaan, muun muassa.

Saltvikin Pyhän Marian kirkko

Pyhä Yrjö ja lohikäärme, maalaus 1600-luvulta

Triumfikrusifiksi 1200-luvun loppupuolelta

Alttarikaappi 1600-luvun barokkia. Lahjoittaneet Brita ja Harald Footangel 1666.

Taustalla puuveistos 1400-luvun loppupuolelta.

Saltvik oli keskiaikana Ahvenanmaan hallinnollinen keskus, ja esimerkiksi maakuntapäivät kokoontuivat kirkon eteläpuolella olevalla aukiolla.

Kiittelimme sattumalta tapaamaamme tyttöä kovasti. Oli kyllä ystävällistä käyttää vapaapäiväänsä satunnaisten turistien auttamiseen. Sitten jatkoimme kylälle päin. Kauppaa ei enää ole, mutta useampikin Bed & Breakfast -paikka, jotka tarjoavat myös lounasta tai kahvia. Saltviks B&B:sta saimme raparperipiirakkaa jäätelöllä. Paikka oli aika hauska, sekalaisilla vanhoilla esineillä koristeltu. Jossakin rakennuksessa (pihapiirissä oli kaksi vanhaa ja yksi uudempi talo) oli aikanaan sijainnut emäntäkoulu. Puutarha oli peppipitkätossumainen. Omistaja oli selvästi kiinnostunut vanhoista amerikkalaisista autoista. Pihapiiristä löytyi muun muassa vihreä Cadillac ja kullanvärinen Studebaker.

Ville ei missään nimessä halunnut raparperipiirakkaansa kermavaahtoa tai jäätelöä ja valitti, ettei se maistu samalta kuin kotona... Me muut saimme jakaa hänenkin palansa melkein kokonaan. Höh ja nams.

Vihreä Cadillac

Kullanvärinen Studebaker

Kävelimme takaisin rantaan. Timo puhalsi krokotiili-Genan, ja pojat menivät uimaan. Vaihdoin myös uikkarin päälle, ja heitin talviturkkini pois uiden paatin perästä rantaan. Vesilämpömittaria meillä ei ole, mutta arvioisin vene olleen noin 19 astetta - ihan uimiseen sopivaa helteisenä päivänä. Pojat viettivätkin vedessä pitkän aikaa, kunnes Ville alkoi kalista.

Ruoaksi paistettin pannulla kanafileitä, uunissa pitaleipiä ja tehtiin caesar-salaatti. Hyvin maistui, ja sitten pojat jatkoivat vielä uudella uimareissulla. Heidän ollessaan pikku hiljaa tulossa pois vedestä rantaan ajoi vanha sheriffin auto. Siinä oli täysi lasti jengiä, ns. entisiä nuoria (ainakin parilla oli jo lapsenlapsiakin), kolme naista ja kaksi miestä. Juttelimme vähän aikaa heidän kanssaan. Heillä oli kuulemma tapana kerran vuodessa juhlia autolla ajellen pitkän kaavan mukaan eli käydä syömässä hyvin, ottaa riittävästi evästä mukaan, ja ajella ympäriinsä niin kauan kuin jaksavat. Ville sai kurkata autoon, ja mies näytti miten torvi soi. Pillit ja vilkkuvalot olivat kuulemma valitettavasti nyt epäkunnossa. Kaikenlaista hassua ja silti mukavaa väkeä tulee joskus vastaan. Maailma on omituisten otusten kerho.

Ville halii hyvää yötä kannella makoilevalle Genalle.

Lopuksi päivän hajatelma: Joku valitti taas kerran Facebookissa, miten ihmiset kaahaavat satamien ohi lujaa aallonmuodostuksesta välittämättä, jolloin laitureissa olevat veneet keikkuvat ja voivat vahingoittua. Yhden selityksen epäiltiin olevan se, että nopeusrajoitukset ilmoitetaan km/h, eikä nm/h. Tauluissa ei siis näy kuin numero, yksikkö on EU-tasoisesti standardoitu ja se pitää vaan tietää. Tauluihin ei määräysten mukaan saa laittaa yksikköä näkyviin. Haloo: liikennemerkeistä ei saa tehdä informatiivisia, mutta niiden pitää olla sukupuolineutraaleja. Mielenkiintoinen on maailma.