Aamupalan jälkeen pojat menivät soutelemaan kumiveneellä, Turkka hakkaamaan halkoja saunalle ja minä poimimaan mustikoita. Yöllä satoi vähän, mutta maanantaipäivä oli kaunis ja aurinkoinen. Meillä oli ajatuksena pakata kumivene, tehdä vielä ruokaa Aspholmissa ja lähteä sitten illaksi Turkuun. Mustikoita oli kuitenkin niin paljon, että päätimme jäädä koko päiväksi ja vielä toiseksi yöksi Aspholmiin.
Mustikoita oli todella paljon, ja osa oli ihan pensasmustikan kokoisia. Pojat soutelivat, kävivät välillä trampalla hyppimässä ja leikkivät veneillä rannassa. Timo kävi uimassa. Iltapäivällä söimme murukastiketta ja makaronia. Turkka ja pojat tiskasivat asiat ja minä jatkoin poimimista.
Illalla Turkka lämmitti saunan. Kaikki saunoivat, mutta vain minä kävin uimassa. Vesi tuntui eilistäkin lämpimämmältä.
Mustikoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka paljon, mutta selkä alkoi väsyä. Pari pakasterasiaa voisi vielä täyttää huomenna...
Illalla paistoimme ensin pieniä naan-leipiä iltapalaksi paatin uunissa ja sitten grillasimme vaahtokarkkeja rannassa kaasugrillillä iltapalan jälkiruoaksi.
![]() |
| Grillin vieressä saalisti iso hämähäkki. |
Täysikuu. Kaunis elokuun ilta. Edessä mustikoiden perkaamista ja paluu arkeen. Koronahärdellikin alkaa taas ilmoitella itsestään, seuraavaksi vaaditaan pukeutumaan kuonokoppiin. Massahysteria on paljon vaarallisempaa ja pelottavampaa kuin korona. Hesarin otsikoita ei enää erota brittitabloideista kuin kieli.
-----------------
Tiistaiaamu oli taas kaunis ja lämmin. Koko loppuviikoksi luvataan seuraavaa helleaaltoa. Me juttelimme vielä vähän aikaa Ramoonan pariskunnan kanssa, ja lähdimme Aspholmista 10.30. Päästyämme väljemmille vesille nostimme purjeet. Tuuli oli ensin kovin vienoa, mutta Airistolle päästyämme kulki välissä ihan kohtuullisesti, 5-6 solmua. Valitettavasti sitten Pernon nosturit tulivat näkyviin, ne aina melkein ilkkuvat retken olevan ohi. Veneitä oli liikkeellä aika paljon. ASS:n edustalla oli jollakoulu taas toiminnassa. Laskimme purjeet tavanmukaisesti Iso-Pukin takana. Kävimme tyhjentämässä septin Meriseuran telakalla, ja olimme omalla paikalla laiturissa 16.30.
Pyykkiä tuli aika kasa, kun emme kolmen viikon aikana pesseet pyykkiä missään satamassa. Pesukone pääsi hommiin. Grillasimme kanaa ja purimme tavaroita. Ville oli tyytyväinen nähdessään taas lelunsa, Timo tietokoneensa... Postilaatikosta löytyi Bamse ja muutama Aku Ankka. Osa sisäkasveista oli aika huonossa kunnossa, ainakin suhteellisen pienissä purkeissa olevat kaktukset olisivat kaivanneet vettä jo aikaisemmin. Olisi pitänyt pyytää kukkienkastelijaa käymään. Haapa oli selvästi vähemmän aktiivinen kuin kesäkuun reissun aikana. Nurmikolla kasvoi enemmän niittykukkia kuin haavan alkuja, mikä oli hyvin iloinen yllätys. Poimimme mustikoita omasta pihametsästä jo ennen lähtöä, ja niitä näytti siellä edelleen olevan. Sinne siis huomenna.
Hermasin opas Enklingessä vinkkasi Yle Areenasta löytyvästä Iris-nimisestä elokuvasta, jota oli filmattu Hermaksessa. Se oli 4.8. viimeistä päivää katsottavana - toki varmaan tulee sinne taas uudestaankin. Elokuva oli, kuten arvostelussakin sanotaan, hiukan jäykkä ja teatterimainen, mutta maisemiltaan kiinnostava. Hermas näytti ihan tutulta, ja kohtauksia oli kuvattu sekä sisällä että ulkona. Rantakohtauksia veikkasimme kuvatun Vargatan rannassa, mutta siitä ei voi olla ihan varma. Iris - arvostelu










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti