perjantai 26. kesäkuuta 2026

Seglinge - Vargata 26 nm

Heräsimme kauniiseen aurinkoiseen aamuun puoli seitsemältä. Pojat nukkuivat vielä keulassa, kun lähdimme Seglingen rannasta 7.20. Söimme aamupalaa ajellen ensin vastatuuleen. Herätin pojat ennen kuin nostimme purjeet Seglingen edustalla heti kahdeksan jälkeen.  Tuulen ennustettiin hiipuvan puoleen päivään mennessä, ja halusimme hyödyntää aamupäivän tuulen. Suunnitelma onnistui ihan hyvin.

 
Olimme ehkä tänään ensimmäinen, joka rannasta lähti
Vaihteeksi äänettömämpää matkantekoa
Töftön lossi. Oli kiva nähdä sekin taas!

Tuulen kadottua laskimme purjeet 11.00 Bergön kohdalla ennen Ängösundia. Ajelimme loppumatkan Vargataan koneella ja olimme rannassa 13.20. Rauhallista oli täälläkin. Toki illaksi luvattu vähän kovempi tuuli sopii tähän rantaan, joten sekin oli saattanut vaikuttaa.

Turkka ja Ville kävivät maksamassa satamamaksun. He saivat rannan kahvilasta mukaansa ruokalistan, ja päätimme mennä syömään. Jo osin rapsutetut perunat jäivät odottamaan huomista nälkää.

Tuuli yltyi iltapäivästä ja puhalsi etelän suunnasta sivusta rantaan. Ei olisi enää ollut yhtä kiva rantautua, ja joku vene kävikin vain kääntymässä, eikä yrittänyt tulla laituriin.

Vargatan Hamnmagasinetin hampurilaiset olivat hyviä! Ville söi halloumipurilaisen, muut tavallisen.



Hampurilaisten jälkeen pyöräilimme Vårdön K-markettiin. Se oli pidentänyt aukioloaikojaan ja valikoima oli kohtuullisen kattava. Pyöriä oli nyt rannassa enemmän kuin ennen, vajaa 10, ja osa oli ihan uusia siistejä kolmivaihteisia naisten pyöriä. Kaikissa on kori sekä edessä että takana, joten tavaroiden kuljettaminen on helppoa. K-kaupan viereen oli ilmestynyt uusi kahvila: Kitti's Cafe och catering. Se oli auki koko päivän 10-19, ja listalla oli niin thai-ruokaa kuin pullaa ja muita kahvilatuotteita. Mielenkiintoisen näköinen uutuus! Täytyy koittaa ehtiä testaamaan sekin joskus.

Pyörillä kauppaan.


Vårdössä on tosi kaunista. Siistejä pihoja, isoja omenatarhoja ja söpöjä vanhoja taloja. Kukkakaivo oli tien vieressä matkalla kaupalle. 


Olimme poikkeuksellisen aikaisin ns. valmiita eli syöneet, eikä tiskata tarvinnut. Mietimme juuri, mitä pelaisimme, kun Timo huomasi juomakorin alla pilssissä vettä. Ihmettelimme, mistä se oli voinut tulla. Alkumatkasta yksi pentryn vesiletkuista oli huonosti kiristetty ja vuosi vähän. Veden oli täytynyt tulla siitä. Vettä ei ollut paljon, mutta se oli hankala siivota pois: piti ottaa juomakori pois ja tyhjentää sen vieressä olleet tavarat. Mikään ei ollut kastunut, koska ne olivat ylhäällä ja vettä oli vain vähän pohjalla. Hommaan meni kuitenkin aikaa, emmekä sitten enää jaksaneet alkaa pelata yhtään mitään, kuuntelimme vain musiikkia ja ihmettelimme, miten reissua oikein tästä jatkaisimme. Tuuli tuntuu pyörivän miten sattuu, ja vähän aikataulupaineitakin on Timon heinäkuisen partioleirin vuoksi. No, ehkä yön uni tuo uutta viisautta suunnitteluun.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti