Syysloma: Vakoilumuseo

Aamupalan jälkeen lähdettiin liikenteeseen: tällä kertaa ajettiin S-bahnilla Potsdamer Platzille. Ehdimme katsella  Holokaustimuistomerkkiä ja Brandenburgin porttia päivänvalossa ennen kuin pääsimme Vakoilumuseoon. Ostimme sinne eilen liput valmiiksi. Sisäänpääsy oli porrastettu niin, että tietyn vartin aikana piti mennä sisään. Meidän sisäänmenoaikamme oli 10.30-10.45.

Brandenburger Tor päivänvalossa - tosin päivä oli aika harmaa.

Iloiset karhut jonkun hotellin edessä

Holokaustikuistomerkillä

Ville ja nalle

Sisäänpääsy oli Vakoilumuseon henkeen sopiva: lippujen QR-koodia näytettiin laitteeseen, jolloin avautui ovi jonkinlaiseen putkiloon. Ovi takana meni kiinni, ja vasta sitten, vähän kuin läpivalaisun jälkeen, avautui ovi museoon.

Museon ensimmäisessä tilassa kerrottiin vakoilun ja salakirjoitusten alkuajoista, sekä tavoista kätkeä ja kuljettaa viestejä. USA:n sisällissodan aikana esimerkiksi Rose Greenhow oli vakoillut ja lähettänyt tietoja etelävaltioiden joukoille niin, että piilotti tekstilaput hiuksiin, nutturaan tai palmikoihin. Teollisuusvakoilukin alkoi jo varhain, kun Rooman keisari Justitianus määräsi pari munkkia lähetystehtäviin Kiinaan. Samalla nämä salakuljettivat silkkiperhosen toukkia kävelysauvojensa sisällä Eurooppaan.

Spartalainen kenraali Lysander käytti salattavin teksteihin nauhaa. Teksti aukeni vain, jos nauha kiedottiin oikeanpaksuisen sauvan ympärille. Nauhaa voi salakuljettaa vyönä. Ville testaa tätä tekniikkaa.

Tässä voi testata, miten vahvoja käyttämänsä salasanat ovat, ts. miten nopeasti ne voi murtaa.

Museossa kerrottiin kuuluisista vakoojista kuten Mata Harista, Arabian Lawrencesta tai James Bondin esikuvasta Sideny Reillystä. Toisen maailmansodan aikaisista operaatioista oli tietoa, samoin sitten sen jälkeisestä: Sodan jälkeinen Euroopan kahtiajako oli vakoilun kulta-aikaa.

Radiolaitteistoa

Saksalaisten II maailmansodan aikana käyttänä Enigma salauslaite. Huonokuntoinen malli on nostettu rakennustyömaalta. Sodan loppuvaiheessa saksalaiset pyrkivät hävittämään kaikki Enigmat. Britit mursivat niiden koodin sodan aikana, mutta kertoivat tästä saksalaisille vasta 1970-luvulla!

"Viulu", länsisaksalaiset käyttivät tätä koodien arpomiseen 1950-luvulla.

Proton, Neuvostoliiton, Spetsnazin käyttämä sukelluslaite, jolla pystyi liikkumaan veden alla 3,5 solmun nopeudella. Ihan James Bond -laite!

Ville etsii piilotettuja kuuntelulaitteita

Kuuntelulaitteista oli paljon esimerkkejä. KGB:n ravintoloissa käyttämä veitsi oli aika nerokas sekin. 

Kameoita on asennettu käsilaukkuihin, huulipuniin, sytkäreihin... ja liimapuikkoon.

Vakoilutrabi. Infrapunavalon avulla pystyttiin kuvaamaan kohteita salaa. 

Valheenpaljastuskone. Turkka kyselee ja Ville vastaa. Aika hyvin se sai valheet kiinni! Vastaajan kädet piti olla levyllä, josta saatiin mitattua sydänkäyrää, ja se sitten kertoi, miten totuudessa pysyi.

Ville avaa kassakaappia kuuntelemalla

Oman elämänsä James Bondeja

Musoen loppupäässä kerrottiin vakoilusta nyt: nettihakkeroinnista yms. Museo kattoi koko vakoilun historian. Tekniikat kehittyvät ja muuttuvat, mutta tiedon merkitys on aina suuri.

Vakoilumuseossa oli paljon tehtävää, luettavaa ja katsottavaa. Tehtäviin joutui vähän jonottamaan, väkeä oli aika paljon. Kaiken mitä halusi, pääsi tekemään, mutta toista kertaa ei oikein jaksanut jonottaa, vaikka jotkut hommat olisi ollut kiva tehdä vielä toisenkin kerran. Yksi hauska tehtävä oli pakoilla laser-säteitä: niitä oli joko staattisia tai liikkuvia, ja voi valita helpon, keskitasoisen tai vaikean tehtävän. Näitä olisi voinut käydä kokeilemassa useammankin kerran, jos olisi selvinnyt vähäisemmällä jonottamisella. Käymisen arvoinen paikka, voisi hyvin mennä uudelleen parin vuoden päästä. Ihan pienille en museota suosittelisi. Tehtäviin pitää jaksaa keskittyä, ja lukutaito on tarpeen - hyvä olisi osata englantia (tai saksaa).

Museovisiitin jälkeen kävimme syömässä ihan museon vierstä löytyneessä italialaisessa Eleven-ravintolassa. Ville söi kanahampurilaisen ranskalaisilla, muut sammuttivat nälkänsä pasta carbonaralla. Lisäksi kaikki ottivat pirtelöt. Kiva ruokapaikka oli tämäkin!

Ruoan jälkeen mietimme vielä pelimuseota tai DDR-museota. Kaksi museota samalle päivälle tuntui kuitenkin hiukan raskaalta. Niinpä lähdimme vain kävelemään ensin Checkpoint Charlielle ja sieltä taas uudestaan Mall of Berliniin. Timolle ostettiin T-paita, muita löytöjä emme tehneet, vaikka monta kauppaa kierrettiin. Ville kävi uudelleen liukumassa. Asunnolle selvittiin tällä kertaa eilistä helpommalla, S-bahn vei perille.