Syysloma: Deutsches Technik Museum und Markthalles

Söimme kevyen aamupalan asunnolla ja jatkoimme sen brunssiksi pysähtymällä Marheineke Markthalleen kahville ja croissanteille. Nyt ostimme myös Abate fetel -päärynöitä mukaan.

Hallin hedelmäkauppa

Tyytyväistä porukkaa croissanteineen. Turkalla oli täyteenä ricotta-juustoa, pojilla nutellaa. Eva otti jonkinlaisen vaniljatäytteisen munkin espresson kaveriksi. Timo joi kaakaota ja Ville vaniljapirtelön.

Kahvila-pysähdyksen jälkeen käveltiin muutama kortteli U-bahn-pysäkille, suuntana Tekniikan museo. Sää oli harmaa ja sataa tihkutti. Tänään ei olisi ollut kiva eläintarhapäivä.

Villen mukaan loput norsusta on rakennuksen sisällä... no, missäpä muualla. Tarina ei kerro, miksi kärsä tulee seinän läpi.

U9 vei meidät Tekniikan museolle. Museo on melko valtava: se kattaa 19 perusnäyttelyä (osa oli suhteellisen pieniä) ja muutaman vaihtuvan näyttelyn. Ulkonakin olisi ollut ratapihan kääntöpöytää ja jotain tuulienergiaan liittyvää, mutta ne jäivät sateen (ja yleisen museoähkyn) vuoksi katsomatta. Taas sellainen paikka, johon voisi tulla uudelleenkin käymään!

Museon edessä katolla oli C-47 eli armeijan versio DC-3:sta. Niitä on vieläkin käytössä jossain päin maailmaa, sillä ne ovat toimintavarmoja ja helppoja huoltaa. Näillä koneilla ylläpidettiin Berliinin ilmasiltaa 1948-49. USA:n ilmavoimat laskeutui tällä koneella Tempelhofin kentälle ilmasillan muistoksi 1986.

Museon näyttelyitä olivat mm. merenkulku ja laivanrakennus, ilma- ja avaruusmatkailu, rautatiet, filmitekniikka, verkot (internet yms viestintä), painotekniikka, valokuvaus, tekstiiliteollisuus... Rautateihin liittyvistä halleista toinen oli kiinni näyttelyn päivittämisen vuoksi, eikä historialliseen panimoon tai kemiaan ja farmasiaan ei päässyt. Nuokin näyttelyt olisivat todennäköisesti meitä kiinnostaneet, mutta toisaalta katsottavaa riitti ilman niitäkin museoähkyyn saakka.

Aloitimme laivanrakennuksesta ja ilma- ja avaruusmatkailusta. Ne ja rautatiet olivat laajimpia näyttelyitä. Asiaa ja esineitä oli valtavasti. Kaikkea ei millään voinut lukea tai katsoa. Blogiin tuli napattua joitakin itseäni kiinnostaneita juttuja (niin kuin tavallista).

Merenkulkunäyttely alkoi pienoismalleilla. Pienoismalleja on rakennettu ainakin 6000 vuoden ajan. Niitä on tehty ja tehdään erilaisista materiaaleista ja eri tarkoituksiin. Näyttelyä ei voi tehdä ilman pienoismalleja, sillä oikeat laivat ovat pääsääntöisesti liian isoja esineitä näyttelyihin. Niitä on vaikea säilyttää tai ne ovat tuhoutuneet, ja niiden ylläpito on kallista (niin kuin Forum Marinumissa Turussa tai Wasa-museossa Tukholmassa hyvin tiedetään). Toki on hienoa, että joitakin aluksia museoidaan, onhan ihan eri juttu käydä laivassa tai nähdä se kokonaisena, mutta aika tarkasti pitää valita ne laivat, joihin panostaa - kaikkia ei voi säilyttää. Pienoismalleja ei rakenneta vain museoihin, niitä voidaan käyttää esimrkiksi laboratorioissa testaamiseen. Lisäksi niitä on kirkoissa votiivilaivoina, leluina tai ihan vaan koristeina.

Merenkulkunäyttelyssä oli paljon erilaisia pienoismalleja. Ne oli asetettu pyöreisiin laseihin, joten niitä pääsi katsomaan kummaltakin puolelta. Lasit tekivät heijastuksineen kuvien ottamisesta hankalaa, mutta muuten esillepano oli hieno.

Meripihkasta tehty laivan pienoismalli

Simpukan helmiäisestä, sarvesta ja jadesta tehdyt laivat

Pienoismalleissa oli mahtavasti yksityiskohtia

Ihan mielettömän tarkkaa työtä!

Testialueella sai kokeilla, millainen keulan malli on ergonomisin tai miten tuuli ottaa purjeeseen ts. miten kryssitään (ihan samanlainen malli oli Heurekassakin).

Malli Niederfonowin sulkuportaista. Korkeusero oli 36 metriä. Sulut rakennettiin 1906-14.

Myöhemmin Niederfonowiin rakennettiin laivahissi (1934). Tämä oli paljon nopeampi käyttää kuin sulut. Pienoismalli on rakennettu 2014 toisessa maailmansodassa tuhoutuneen tilalle.

Laivanrakennustekniikan kehitystä: miten ensin kevennettiin puusta rakennettaessa, sitten tuli rauta mukaan...

... sitten niitattiin rautalevyjä yhteen...

... ja sitten keksittiin hitsaaminen

Purjeneulomo. Vähän isompi kone kuin AuraSailsilla Turussa.

Canot l´Elmereur - rakennettu 21 vuorokaudessa lahjaksi Napoleonille. Hän käytti sitä kerran käydessään linnoituksillaan Antwerpenissä. Nykyään alus kuuluu Pariisin merimuseon kokoelmiin. 

Cargotecissa aikanaan töissä olleena konttilaivat ovat jotenkin lähellä sydäntä. Tässä konttilaivan pienoismalli. Amerikkalainen rahtivaiva Fairland oli ensimmäinen kontteja kuljettanut alus 1966, ja kaksi vuotta myöhemmin saksalainen Hapag-Lloyd toi liikenteeseen puhtaan konttilaivan, Weser Expressin.

GPS:n periaate oli esitetty havainnollisesti "satelliiteista", kolmesta pisteestä maapallolle johtavilla naruilla.

Sekstantin toimintaperiaatetta havainnollistettiin valoilla: miten tähdistä saadaan mittauspisteet periaatteessa vastaavasti kuin GPS:ssa satelliiteista.

Outo toisen maailmansodan aikainen saksalainen autogiro, jolla ajateltiin auttaa sukellusveneitä näkemään pidemmälle: ajatus oli, että laite nostetaan ilmaan niin, että se on vaijerilla tms. kiinni sukellusveneessä, toimii autorotaatiolla, ja ylhäältä näkee kauemmas. Oikeasti ajatus ei toiminut, koska samalla kopteri paljasti sukellusveneen sijainnin.

Focke-Wulf A-16 (replika) 1920-luvulta: edessä lentäjä ja matkustamossa tilaa kolmelle. Valmistettiin 21 kappaletta, ne toimivat matkustajaliikenteessä vuoteen 1936. 

Junkers Ju-52 (Tante-Ju). Luotettava matkustajakone 1930-luvulta. Niitä valmistettiin yli 4800. Esimerkiksi Espanjan sisällissodassa niitä käytettiin myös pommikoneina.

Focke-Wulf Condorin matkustamo vuodelta 1937. Aika vähän lentokoneen tilat ovat muuttuneet. No, näitä penkkejä ei saa kaadettua taaksepäin.

Messerschmitt Bf 110 vuodelta 1942. Valmistettu 6000 kpl, jäljellä enää 2 kpl.

Junkers Ju 88. "Night fighter". Neuvostoliittolainen hävittäjä pudotti sen Balaton-järveen 1944. Se nostettiin 1996, ja sen jälkeen sitä on pikku hiljaa kunnostettu. Näitä on valmistettu 15 000, jäljellä on 4 kpl. 

Messerschmitt Bf 109. Toisen maailmansodan perushävittäjä. Näitä valmistettiin yli 30 000, ja jäljellä on vielä jopa 80 kpl.

Junkers Ju 87 - Stuka. Syöksypommittaja, jossa oli erilliset sireenit, joiden äänen oli tarkoitus pelottaa. Tämä Stuka joutui tekemään hätälaskun Neuvostoliiton alueelle 1942.

Ilmatorjuntatykki. Se on tullut Suomesta 1992 Berliinin tekniikkamuseoon. Siinä sanottiin, että se on perushuollettu Hyrylän korjaamolla 7.8.1962.

Perushuollettu!

Heinkel He 162 vuodelta 1944. Liittoutuneilla oli ilmaherruus, ja he pommittivat voimakkaasti Saksan teollisuuslaitoksia. Siksi piti yrittää tehdä mahdollisimman nopeasti ja halvalla lisää hävittäjiä. He 162 kehitettiin 2,5 kuukaudessa, siis todella nopeasti. Niitä piti rakentaa yli 1000 kuukaudessa, mutta tuottamaan pystyttiin vain alle 200.

Laivanrakennus-, merenkulku ja lentokonepuolen katsottuamme olimme tosi vaikuttuneita museosta - hienoa ja kiinnostavaa! Sen jälkeen muut näyttelyt eivät enää tuntuneet ihan yhtä vaikuttavilta, ja ehkä museoväsymyskin hiukan painoi. Jatkoimme matkaa tekstiiliteollisuuden läpi filmitekniikkaan ja sitten painotekniikkaan.

TV-studion pienoismalli

Kannettava radio, kasettisoitin ja tv. Hitachi 1980. Kiva ottaa mukaan, painaa vain 8 kg. Laite näyttää melko muinaiselta - no, se on 45 vuotta vanha. Millaisiahan laitteita meillä on käytössä 2070?

TV-studion laitteistoa

Ohjaajan ruudut eri kameroille

Painokone on itsessään vaikuttava. Vaikka koristelusta ei ole mitään varsinaista hyötyä, se on silti haluttu tehdä. Onkohan se ollut joku markkinoitikikka, vaikuttanut koneen rakenteeseen jotenkin vahvistavasti vai onko kone vain ollut niin arvokas, että se on "ansainnut" koristelun?

Painokuva on kaiverrettu levyyn

Junahalli oli oma erillinen rakennuksensa. Siellä kerrottiin rautateiden kehityksestä, ja esillä oli erilaisia vetureita ja vaunuja. Toinen junahalli oli kiinni. Siellä olisi ollut mm. iso pienoisjunarata, mutta se jäi nyt näkemättä.

Tekniikan Maailmassa sattui juuri olemaan juttu 1900-luvun alun sähköpikajunakokeilusta. Siemensin testivaunu kulki 206 km/h 1903 ja AEG:n 210 km/h vähän myöhemmin.

Lujaa menee!

Saksan viimeisen keisarin Wilhelm II:n (1859-1941) hovijunaan näki sisälle. Wilhelm II joutui luopumaan kruunustaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen (hän eli loppuelämänsä Alankomaissa). Juna on valmistunut 1888. Wilhelm II matkusti paljon. Hänestä käytettiin myös "Reisekeiser"-nimeä. Junassa oli salonkimainen eteistila (Vorraum), pääsalonki, makuuhytti, kylpyhuone ja tilat adjutantille eli juna oli eräänlainen liikkuva palatsi. Vuosina 1924-43 juna oli museoituna, mutta Neuvostoliiton vallattua Berliinin sitä käytti asuntomaan marsalkka Sokolowski. Vaunuja on kunnostettu vuodesta 1993, eikä työ ole vielä valmis - hienosti entisöidyiltä ne kyllä näyttivät.

Junien lisäksi autoista ja liikentestä oli oma näyttelynsä. Pojat olisivat toivoneet, että autoja ja moottoripyöriä olisi ollut esillä enemmänkin.

Benz Motorwagen 1886 (replika). Tällä pääsi 12 km/h. Maailman ensimmäinen toimiva auto.

T-Ford 1925. Maailman myydyin auto vuoteen 1972, jolloin VW kupla meni ohi.

Citroën 2 CV ja VW kupla

Saab 92 vuodelta 1952. Kaikki ensimmäiset Saabit olivat vihreitä, koska Saabin tehtailla Ruotsissa oli sodanaikaisen lentokonetuotannon jäljiltä paljon armeijanvihreää maalia...

Amphicar BJ 1962. Ajatus oli, että vehje kulkee maalla ja merellä. Tuotanto oli kallista, eikä menestystä tullut. Ajajalla piti ajokortin lisäksi olla veneajokortti.

Viestintävälinenäyttelyssä oli puhelinteknologiaa, lennättimiä, internet-asiaa... Aika paljon kaikkea. 

Pöytäpuhelimet berliiniläisestä ravintolasta. Voi siis soittaa naapuripöytään, ja tarjota drinkin nätille daamille.

Robotti ohjasi ruudussa näkyvien esineiden perusteella oikeaan paikkaan. Se voi neuvoa tien jonkun tietyn museoesineen luo.

Museo meni kiinni 17.30 ja meidät lakaistiin sieltä kohteliaasti ulos. Alkoi olla kunnon nälkä. Eva oli lukenut netistä Arminius-Markthallesta, joka kuulosti kiinnostavalta kauppahallilta ja ruokapaikalta. Ajoimme sinne maanalaisella. Satoi ja oli hyvin kosteaa. Onneksi kävelymatka U-bahn-asemalta ei ollut pitkä.

Kauppahallin piti netin mukaan olla yleisesti auki klo 20 saakka ja ravintoloiden klo 22 asti. Aika moni liike oli kuitenkin jo sulkenut luukkunsa. Ravintolavaihtoehtoja oli vielä jäljellä, mutta ei ehkä ihan niin hauskoja kuin olisimme toivoneet. Sateessa ei viitsinyt lähteä muutakaan paikkaa etsimään, joten söimme pizzaa ja Flammkuchenia (elsassilainen erikoisuus, vähän kuin pizza, mutta ohuempi ja rapeampi pohja). Vähän tylsää, mutta ihan hyvää, ja nälkä lähti.

Ajeltiin maanalaisella asunnon suuntaan ja käytiin hiukan isommassa Edeka-ruokakaupassa ostamassa vielä yhdet aamujogurtit. Huominen on viimeinen aamumme Berliinissä tällä kertaa.