Syyslomalla Riiassa, osa 3

Maanantaiaamu 14.10 valkeni aurinkoisena. Paistoimme aamupalaksi kananmunia ja kinkkupaketin lopun. Kinkku ei maistunut oikein meille kenellekään: se maistui jotenkin erilaiselta, ihan kuin enemmän lihaiselta - voisiko olla karjunmakua tai stressaantunut possu... Paistettuna se toimi paremmin.

Kävelimme kierrellen kohti keskustaa. Yritimme poiketa Villen jo ensimmäisenä iltana bongaamaan lelukauppaan, mutta se aukesikin vasta klo 11. Sen sijaan kävimme yhdessä luterilaisessa ja kahdessakin ortodoksikirkossa. Ortodoksikirkoissa ei saanut ottaa kuvia, ja naisten piti peittää hiuksensa. Siihen kävi onneksi huppu. Ellei olisi ollut päähinettä, kirkosta olisi saanut lainata huivin. Ensimmäinen ortodoksikirkko oli pienempi ja kodikkaampi. Siellä oli paljon paikallisia. Toinen oli paljon suurempi ja hienompi kirkko, mutta samalla vähemmän viihtyisä ja siellä oli enemmän turisteja kuin paikallisia. Suurempi kirkko näytti hienolta ja hyväkuntoiselta, mutta sekin oli kärsinyt Neuvostoliiton miehityksen aikana hurjasti, sillä se oli toiminut planetaariona ja sieltä oli esimerkiksi hävitetty hienoja freskoja. 

Luterilainen kirkko (ja enkeleiden trapetsit, joilla nämä lentelevät öisin...)

Kirkko oli korkea, mahtava ja juhlallinen, mutta väritykseltään ja koristuksiltaan samalla lämmin ja kodikaskin. Siellä oli kevyt, lämmin tunnelma.

Linnunpönttökerrostalon takana iso ortodoksikirkko, joka oli Neuvostoliiton aikoina muutettu planetaarioksi.

Puiston suihkulähteissä oli värivaloja. Ne ovat varmasti kauniita iltapimeällä.

Vartijat vapauden muistomerkillä. Satuimme näkemään myös vahdinvaihdon.

Maassa vapaudenpatsaan lähellä oli muistomerkki "laulavan vallankumouksen" ihmisketjusta

Keskustassa suuntasimme Latvian miehitysmuseoon. Osin tuli kertausta eilisestä sotamuseosta, koska toisen maailmansodan ja sen jälkeinen aika kolmine miehityksineen eli ensin Neuvostoliitto kesäkuussa 1940, sitten Saksa syksyllä 1941 ja sitten taas NL vuodesta 1945 Latvian itsenäistymiseen asti 1991 on niin suuri osa Latvian koko historiaa. Miehitysmuseo on perustettu vuonna 1993 ja nykymuodossaan avattu mittavan peruskorjauksen jälkeen uudelleen vuonna 2022. Samassa yhteydessä siihen on yhdistetty vanhassa KGB-rakennuksessa toimiva KGB-museo. Sen kellareihin järjestettäviin opastettuihin kierroksiin osallistuakseen pitää olla yli 12-vuotias, joten se jäi meiltä väliin.

KGB:n Riian päämaja, jonka kellareihin emme päässeet. 

Miehitysmuseossa oli paljon erilaista katsottavaa ja luettavaa. Koskettavimpia olivat ihmisten kuvat ja heidän tarinansa. Villelle museo oli aika raskas, kun hän ei pystynyt tekstejä lukemaan, ja muutenkin asiat olivat tietysti aika vaikeita ja vieraita. Tekstit olivat latvian lisäksi hyvin myös englanniksi, joten Timolla ei niinkään ollut vaikeuksia pysyä mukana, ja hän pitikin tätä museota eilistä sotamuseota kiinnostavampana. Ville on onneksi reipas, ja jaksoi nytkin hyvin roikkua mukana. Museossa saattoi seurata Miks-nimisen nallen koettelemuksia miehityksissä, se kiinnosti onneksi Villeäkin.

Latvian viimeinen presidentti Karlis Ulmanis perheineen. Ulmanis kuoli vankilassa Neuvostoliitossa 1942. Hän oli käytännössä itsevaltias eli Latvia (sen paremmin kuin Viro tai Liettuakaan) ei ollut täydellinen demokratia myöskään ennen sotaa.

Neuvostoliittoon, Siperian vankileireille, karkotettiin 1940-1941 ja sodan jälkeen 1949 melkein 100 000 latvialaista. Karkotettu 11-vuotias tyttö oli lähettänyt postikortteina oheiset matkaa kuvaavat piirrokset isoäidillensä Latviaan.

Vankileirit Neuvostoliitossa

Näyttelyn lopussa sai laittaa seinälle omat terveisensä

Ville kirjoitti omansa koneella

Miehitysmuseo ja sen edessä oleva aukio

Museo teki taas kerran konkreettiseksi, miten paljon helpommalla Suomi toisesta maailmansodasta kaikesta huolimatta selvisi, kun sitä ei koskaan miehitetty. Baltian maiden sijainti suoraan kahden sotaisan suurvallan välissä on ollut (ja on?) todella vaikea. Tavallaan Suomella oli sama tilanne monen vuosisadan ajan aiemmin, kun Ruotsi ja Novgorod/Venäjä taistelivat keskinäisestä herruudesta. Edelleen meillä on pitkä raja Venäjää vastaan, mutta toivottavasti NATO-jäsenyys auttaa niin meitä kuin balttejakin - emme ole kahden tulen välissä.

Iltapäivällä kiertelimme linja-auto- ja rautatieaseman takana sijaitsevalla Riian keskustorilla (Central tirgus). Keskustorin symboli ovat 1920-luvulla rakennetut arkkitehtuuriltaan omaleimaiset paviljongit. Ne on alun perin rakennettu armeijan zeppeliinien hangaareiksi ja muutettiin vasta myöhemmin toripaviljongeiksi. Saksalla oli ensimmäisen maailmansodan aikana Kuurinmaalla Vainoden lentokenttä, jolle oli sijoitettu ilmalaivoja. Siellä olleet hangaarit purettiin Lavian itsenäistyttyä 1918, ja niistä rakennettiin Riikaan vierekkäin viisi kauppahallia. Kompleksi valmistui 1930. Vain hangaarien yläosat käytettiin kauppahallien rakentamiseen, sellaisinakin ne ovat tosi korkeat rakennelmat. Kauppahalleja ja toria suosivat niin paikalliset kuin turistitkin. Varsinkin kalat ja muut merenelävät sekä konditoriatuotteet olivat houkuttelevia.

Kauppahalleina toimivat zeppelin-hallit

Kalaa joka makuun

Zeppelin-hallien rakenteet olivat hyvin näkyvissä

Kokeilimme pelmeneitä tai dumplingeja, palloja tai nyyttejä, joissa on laitettu lihaa tai kasviksia taikinan sisään ja paistettu rasvassa tai keitetty. Toimivat kaikille, usein kaikelle uudelle kriittinen Villekin tykkäsi.

Pelmeneitä kanalla...

... ja possulla

Keitettyjä dumplingeja naudan- ja lampaanlihalla

Halli oli jo menossa kiinni, ja lihaosasto tyhjenemässä

Jälkiruoat nautimme kahvilassa. Päätöksenteko oli vaikeaa varsinkin Villelle, joka päätyi ottamaan marenkeja, kun muut söivät kakkupaloja tai leivoksia.

Kahvin jälkeen menimme uudestaan lelukaupan ovelle, ja nyt päästiin sisäpuolellekin. Kiva kauppa! Siellä oli paljon kaikenlaisia pelejä, niin äly- kuin palapelejäkin. Ville päätyi ostamaan omilla rahoillaan taikurilaatikon, "Malicious Magus". Lisäksi ostimme korttipelin, jossa pitää nopeasti huomata, mikä kortissa ei kuulu joukkoon. Pelasimme sitä kaupan tädin kanssa. Tämä oli hiukan puutteellisesta englannin kielen taidostaan huolimatta innokas ja mukava myyjä. 

Kaiken kaikkiaan palvelu on Riiassa ollut minusta paljon ystävällisempää kuin Virossa (tai sitten meillä on vaan ollut tuuria). Ravintoloissa ja kahviloissa on tuntenut itsensä tervetulleeksi, vaikka kieliongelmia on voinut ollakin, samoin kaupassa on saanut apua, kun vaan on kysynyt. Ratikka- ja bussiliikenne on sujuvaa. Kaupungista ja Latviasta on tullut kiva kuva, ja onhan Riika tosi kaunis kaupunki! Kiinnostavaa katsottavaa täällä olisi paljon enemmän kuin me ehdimme kolmessa päivässä nähdä.

Kävimme välissä kämpillä viemässä lelukauppaostokset pois. Sitten palasimme vielä ratikalla keskustan ostoskeskukseen. Timo löysi Niken Outlet-kaupasta itselleen Air Jordan 14 -kengät - niitä nyt on kaikilla, mutta nämä olivat vähän eriväriset kuin mitä hän on Turussa nähnyt... Seuraava lelukauppakin löytyi, ja Villekin olisi löytänyt lisää ostettavaa. Sovimme kuitenkin, että hän otti vain kuvia, ja lupasi miettiä niiden laittamista aikanaan joulupukin listaan - tämä reissu loppuu ja joulu tulee nopeammin kuin luulisikaan.