Syyslomalla Riiassa, osa 2

Asunto oli tosi hiljainen! Hyvin siis nukutti, melkein kahdeksaan saakka aamulla.

Aamupalan jälkeen lähdimme kohti vanhaa kaupunkia. Suuntasimme ensin Latvian sotamuseoon. Museo oli iso. Se kattoi Latvian sotahistoriaa Suuresta Pohjan sodasta nykyiseen NATO-aikaan saakka. Eipä siis ihme, että meidän aika uteliaalla ja hitaalla asenteella museossa kului aikaa iltapäivään saakka.

Vaakunatalossa on "Barrikadimuseo" eli dokumentoitu historiaa latvialaisten 1991 alkuvuonna rakentamista barrikadeista, joilla pyrittiin suojelemaan hallintoa Neuvostoliiton Omon-joukkojen hyökkäykseltä. Latvia oli jo itsenäistymistiellä, ja NL yritti katkaista sen, mutta tavallisten ihmisten mielenosoitukset ja vastarinta estivät sen.
Takana näkyy varsinainen kohteemme sotamuseo torneineen.

Vanhaa ja restauroitua muuria sotamuseon edessä.

Kaverinamme taideteos nimeltä "the Ghost" vuodelta 2015.

Sotamuseon aulassa oli yksi latvialaisten Ukrainaan lahjoittamista autoista. Ns. "Twitter Convoy" -kampanjassa Ukrainaan oli viety yli 850 autoa. Tämä auto, jolle sen käyttäjät olivat antaneet nimen Orlik=kotka, palasi kertomaan autojen käytöstä. Se oli toiminut monissa tehtävissä: kuljettanut sotilaita taisteluun ja takaisin, evakuoinut haavoittuneita, kuljettanut ruokaa ja varusteita... Siinä on myös ollut kiinni konekivääri. Se kesti puoli vuotta mm. Iziumissa ja Sumissa, sitten sen tarina rintamalla päättyi.

Yhdessä huoneessa oli pudotettu venäläinen lennokki ja kuvia ukrainalaisista sotilaista rintamalla. Kuvat oli otettu kesällä 2022. Tarina ei kerro, moniko on edelleen hengissä.

Ukrainan tunnelmien jälkeen museossa oli perinteisempää näyttelyä, jossa kerrottiin historiaa Suuresta Pohjan sodasta alkaen. Luettavaa oli tosi paljon, emmekä ihan kaikkeen jaksaneet keskittyä, varsinkin kun englanninkielisiä tekstejä piti usein hakea erillisistä monistelapuista. Google lens oli usein nopeampi ja kätevämpi: sillä sai tekstin käännettyä helposti latviasta suomeksi.

En muista nähneeni tällaista tapaa näyttää joukkojen liikkeitä ja rajojen muutoksia kartoilla: takana oli kartta, ja sen päälle voi aikajärjestyksessä vetää kulloistakin tilannetta kuvaavan lasin. Aika havainnollista, eikä mene yhtä helposti rikki kuin multimedianäytöt. Lasia tosin pitää katsoa suoraan edestä, jotta asiat näkyvät oikeilla kohdillaan kartalla.

Sekalaista kiinnostavaa (tai järkyttävää) museosta:

• Latvialla eli 1600-luvulla Kuurinmaan ja Zemgalen herttuakunnilla oli siirtomaita Afrikassa ja Karibialla (Tobago ja Gambia)
• Ensimmäisessä maailmansodassa vammautui noin 67 000 saksalaista ja 41 000 brittiä. Venäjän armeijan uhritilasto on arvio, noin 350 000. Lisäksi pitää muistaa, että valtaosa oli maanviljelijöitä tai työläisiä ja jonkin jäsenen menetys teki fyysisestä työstä mahdotonta tai vähintään vaikeaa. Toisaalta tämä vei lääketieteen kehitystä eteenpäin, keksittiin erilaisia tapoja tehdä proteeseja.
• Monesti myös kasvot vaurioituivat, eikä näitä vammoja pystytty vielä korjaamaan, mikä saattoi tehdä miehistä sodan jälkeen hylkiöitä yhteiskunnassaan. Tästä alkoi kehittyä kauneuskirurgia: yhteistyö kirurgien, hammaslääkärien ja jopa taitelijoiden kesken.
• Latvian väestö väheni 35 % ensimmäisen maailmansodan ja sitä seuranneiden sisällissotien seurauksena. Osa kuoli sodissa, osa jäi Neuvostoliittoon tai muualle Eurooppaan, silla latvialaisia oli ollut sotimassa myös sekä brittien että ranskalaisten joukoissa.
• Suomessa oli vielä aika selkeää, kun itsenäistymisen jälkeen sodittiin sisällissota valkoisten ja punaisten kesken. Latviassa osapuolia oli enemmän: itsenäistä Latviaa ajavat, baltiansaksalaiset ja Saksan armeija, bolsevikit, ja myöhemmässä vaiheessa myös valkoisen Venäjän joukot, jotka ajoivat Latvian pysymistä osana tsaarin johtamaa Venäjää.
• Toisessa maailmansodassa murhattiin käytännössä kaikki Latvian juutalaiset, 65-70 000 ihmistä. Jo 29-30.11.1941 ja 8-9.12.1941, kahtena yönä, 25 000 ammuttiin Rumbulan metsässä. 

Koristeellinen rakennus on Mustapäiden killan rakennus. Se rakennettiin alun perin vuonna 1334 Riian suurelle killalle. Mustapäiden killalle eli ulkomaisten kauppiaiden veljesjärjestölle rakennus päätyi 1400-luvulla. Rakennus kärsi merkittäviä vaurioita toisessa maailmansodassa, ja purettiin pois. Se rakennettiin uudelleen 1990-luvulla Riian kaupungin 800-vuotisjuhliin. Siellä on vuokrattavia tiloja ja museo.

Museon jälkeen kiertelimme hetken vanhassa kaupungissa kahvipaikkaa etsien. Sopivaa ei oikein tullut vastaan, ja mielenkiintoisen ravintolan kohdattuamme muutimmekin suunnitelmaa ja menimme syömään Petergailikseen, joka sijaitsee Pyhän Pietarin kirkon vieressä. Kukko on latviaksi gailis, ja muistamme tietysti tarinan apostoli Pietarista ja kukosta, joka kolmasti lauloi... 

Keittiön tervehdys aterian aluksi!

Ankanrintaa Evalle

Karitsan filettä Timolle

Naudanpihvi Villelle (ja kastike erilliseen pikku kulhoon, joka ei näy kuvassa - palvelu toimi taas meidän kastike-ennakkoluuloiselle)

Ravintolassa oli paljon kukkoja ja kukkopillejä

Petergailis-ravintola talon nurkassa

Aukiota Pyhän Pietarin kirkon vieressä

Kirkon vieressä on patsas Bremenin soittoniekoista, jonka Riika on saanut ystävyyskaupungiltaan Bremeniltä 1990.

Tarun mukaan eläinten koskettaminen tietää hyvää onnea – ja kuten kuvasta huomaa, eläinten päät ovat kuluneet kiiltäviksi kosketuksista.

Työnnettyämme nälän pois murheista taas hetkeksi menimme Pyhän Pietarin kirkkoon. Kirkkosali oli aika tyhjä, ja sitä restauroidaan parhaillaan. Kirkko on yksi Baltian maiden vanhimpia ja arvokkaimpia keskiaikaisia rakennuksia. Se rakennettiin alun perin vuonna 1209, ja sitä laajennettiin 1400-luvulla. Kirkon nykyinen torni valmistui vuonna 1746. Neuvostoliiton aikana torniin rakennettiin hissi, jonka jälkeen yleisö on voinut nousta hissillä katsomaan näköaloja. Torni on kaiken kaikkiaan 123 metriä korkea, mutta näköalatasanne sijaitsee 72 metrin korkeudessa.

Korkea piikkimäinen kerrostalo on "Stalinin hammas", jossa on Latvian Tiedeakatemia. Kauempana Väinäjoen toisella puolella näkyy Riian tv-torni.

Ylhäällä oli tuulista ja aika viileää

Kirkkovisiitin jälkeen kello oli jo sen verran paljon, ettei seuraavaa museota ehtinyt (eikä jaksanutkaan) ottaa ohjelmaan. Sen sjaan ajelimme ratikalla Andrejostan rantaan katsomaan paikkaa, jossa joskus oli vierasvenesatama. Emme kuitenkaan menneet Daugava- eli Väinäjoen toiselle puolelle, jolla varsinainen vierasvenesatama City Yacht Club sijaitsee, vaan katselimme vanhan kaupungin puolen rantaa. Siinäkin on ilmeisesti edelleen vierasvenepaikkoja, mutta ei minkäänlaista huoltorakennusta eli käytännössä joen toiselle puolelle, kauemmas ydinkeskustasta pitää mennä. Ei sieltäkään nyt kovin pitkä matka keskustaan ole.

Vanhan kaupungin puoleinen ranta oli tosiaan pelkkää rakennustyömaata. Lentoasemalla aikanaan selvisi, että tällaista siihen on tulossa. Olisi mielenkiintoista joskus nähdä, miten havainnekuva vastaa todellisuutta.

Riikassa on vielä Stockmann Delikatess, ja paljon paremmalta ruokakaupalta se vaikutti kuin vaikkapa Turun Stockmannin alakerrassa oleva nykyinen S-market. Ostimme pullollisen latvialaista aroniamarjoista tehtyä punaviiniä, jota olimme maistaneet päivällä ravintolassa. Jatkoimme matkaa Origo-kauppakeskukseen, mutta emme oikein jaksaneet enää keskittyä kauppoihin, vaan suuntasimme melko pian kotiinpäin. Ruokakaupassa sentän kävimme, mutta Origon Rimi-hypermarket oli pettymys - meidän lähellämme oleva pienempi Rimi-supermarket tuntui paremmalta kaupalta.

Ville meni etsimään jäätelöä pakastealtaasta, mutta tuli takaisin sanomaan, ettei löydä... No ei ihme, sillä litran jäätelöt oli suurimmaksi osaksi pakattu muovirulliin. Vaniljajäätelöltä se maistui rullastakin. Kaupasta ei myöskään löydy (tai me emme ainakaan löytäneet) maitoa, jossa olisi vähemmän kuin 2% rasvaa. Jonkinlaista piimää, kefiiriä, saa kyllä vähärasvaisempana.