Selkämeren kovat tuulet (tuuli oli huidellut lauantaina 6.8 noin 20 m/s) estivät Raitakariin menemisen, joten ajelimme Porista kotiin saatuamme viinimarjamehuhommat ainakin melkein hoidettua tältä vuodelta. Sitten mietimme, mitä voisi vielä tehdä ennen koulun alkua. Kun sääennusteet näyttivät kohtuullisilta, lähdettiin vielä merelle.
Pakattiin siis taas kerran tavaroita mukaan. Kotona eivät patjat kulu, kun ei elokuussakaan ole nukuttu kuin kaksi yötä omissa sängyissä. Kävimme pikaisesti kotikaupassa, sitten takaisin kotona hakemassa unohtuneet perunat. Sitten ajoimme Lauttarantaan, ja vasta siellä selvisi, että Villen vaatevarusteet olivatkin erinäisten sekaannusten vuoksi jääneet kotiin. Säätö on kivaa, joten Turkka ja Ville ajoivat vielä kerran takaisin. Timo ja Eva laittoivat sillä aikaa ruokatavarat paikoilleen, samoin pestyt lakanat ja ottivat vesitankin täyteen.
Turkka ja Ville toivat palatessaan jäätelöt, jotka sulattivatkin harmitusta - lisäksi he olivat ostaneet yllätyksenä herneitä. Kun jäätelöt oli syöty, lähdettiin ajamaan kohti Airistoa heti puolen päivän jälkeen. Tuuli oli lounaassa eli ensin aika vastaista. Kun käännyimme Tervin kohdalla hiukan etelämmäs, suunta parani, ja nostimme purjeet 13.30. Sitten Miss Elaine menikin aika hienosti. Ei tarvinnut vendailla, pieni purjeiden säätö riitti, ja etenimme pitkät pätkät yli seitsemää solmua. Veneitä oli liikkeellä paljon, toki suurin osa oli matkalla mantereen suuntaan.
Ajattelimme antaa uuden mahdollisuuden Turun Navigaatioseuran paikalle Heisalassa - kävimme siellä viime vuonna, saunoimmekin, vaikka saunapuut saikin tehdä melkein tukeista... Laskimme purjeet 16.05 ihan Heisalan Kärrvikin edustalla. Vene kulki niin hyvin, että tuntui vähän tylsältä laskea purjeet jo tässä ja mietimme jatkamista vaikka Helsingholmeniin. Toisaalta joskus on kiva olla ajoissakin jossain.
Navigaatioseuran poijut ovat kummallisen kaukana laiturista, osa varmaan 50 metrin päässä. Viime vuonnahan meidän 30 m pitkä poijuköysi juuri ja juuri riitti lähimmästä poijusta. Ankkuri laitettiin valmiiksi, poijut saavat odottaa muita. Turkka laski ankkurin aika lähelle rantaa lähimpänä olevaa poijua. Lounaistuuli sopi lahteen jonkun verran, eikä veneen suunta ankkurista laituriin näyttänyt oikein hyvältä. Niinpä päätimme ottaa homman uusiksi. Turkka nosti ankkurin ja teimme uuden lähestymisen lähempää rantaa, jolloin saimme keulan paremmin laituriin ja tuuli jäi suoremmin taakse. Olimme kiinni laiturissa 16.30.
![]() |
| Sivuspringi oli nytkin tarpeen, niin kuin viime vuonnakin. |
Kävimme kiertämässä paikat, eikä mikään ollut muuttunut viime vuodesta ainakaan parempaan suuntaan - tai no, mustikoita on tänä vuonna selvästi enemmän. Puuceet olivat ok. Sauna ja saunatupa olivat siistit, mutta saunapuita ei käytännössä ollut. Puuvajassa oli vain muutama melko laho puunrunko, saha ja kirves. Sahapukki vetelee viimeisiään. Hiukan murheellista, kun puuta olisi omastakin takaa eli paikan metsä hyötyisi harventamisesta. Hienon paikan tietynlaisesta rappiosta tulee vähän paha mieli. Hakkuupölkyn vieressä makasi muutama melko iso halko. Turkka halkaisi ne ja vei saunalle. Jätimme saunan lämmittämättä, puutilanne oli niin kehno. Sitäpaitsi sanoimme eilen kotona eli ei ollut pahaa saunavajausta.
![]() |
| Ville leikkii vuorikiipeilijää |
![]() |
| Puuvajan tilanne |
Ville keksi harjoitella kalliokiipeilyä rantakalliolla. Timo yritti heitää uistia ja Ville onkia, mutta saalista ei tullut. Ehkä syötteinä olleet vanhat katkaravut haisivat kalojenkin mielestä liian eltaantuneilta. Olisi pitänyt varautua motomadoilla.
Aurinko paistoi ja oli lämmintä, kun söimme istumalaatikossa paistettua kanaa (timjami-sitruunamarinadi, aika hyvä!), uusia perunoita (jo aikanaan Lapposta ostettuja), sipulikastiketta ja salaattia. Ei hassumpaa.
![]() |
| Paattiruoka on aika usein yksinkertaista ja hyvää! |
Turkan tiskatessa Eva meni poimimaan mustikoita. Niitä oli kohtuullisen paljon, osa pieniä ja osa selvästi suurempia. Vain vajaa litra tuli poimittua, sillä marjat tuntuivat vielä hiukan raaoilta. Varmaan viikon päästä tilanne olisi parempi, ja viime viikon sateetkin saattavat vielä vaikuttaa suotuisasti marjojen kokoon.
Auringon ollessa laskemassa käytiin vielä katsomassa kaunista maisemaa korkealta kalliolta.
![]() |
| Kaikki kalliolla |
![]() |
| Miss Elaine piiloilee lahden pohjukassa |
![]() |
| Näkymä kalliolta väylälle |










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti