Suunnitelmissa oli lähteä heti juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina reissuun. Menimme lauantaina viemään taas kerran tavaraa veneelle ja samalla laittamaan jääkaapin valmiiksi päälle. Sitten tuli mutkia matkaan, sillä jääkaappi ei käynnistynyt ennen kuin viritettiin maasähkö kiinni. Akut tiedettiin vanhoiksi (vuodelta 2014 ja 2015), mutta tähän asti ne olivat toimineet hyvin - näköjään tilanne voi muuttua hyvin nopeasti.
Kävimme sunnuntaina paatilla kantamassa akut valmiiksi autoon. Aioimme maalata istumalaatikossa tuulilasin edessä olevan karttapöydän, mutta loppujen lopuksi tasot vain pestiin tosi huolellisesti. Tahroista suurin osa lähti joko asetonilla, tenulla tai cif-pesuaineella.
Maanantaina Turkka oli heti kahdeksan jälkeen akkuliikkeessä. Akkupoikien myyjä mittasi akkujen kunnon ja totesi niiden olevan aivan finaalissa, starttiakkua lukuunottamatta. Heiltä löytyi onneksi hyllystä ihan samanlaiset akut. Tila on millintarkkaan mitoitettu, joten se oli tärkeää. Akut olivat paikoillaan ennen puolta päivää, huh!
Kun reissu viivästyi, tuli toisaalta hoidettua pari muuta asiaa eli Eva kävi luovuttamassa verta, ja sen jälkeen ostettiin torilta seitsemän litraa mansikoita, joista noin viisi päätyi pakkaseen.
Miss Elaine pääsi liikkeelle klo seitsemän aikaan. Kävimme ensin tyhjentämässä septin kaupungin pumpulla - se toimi hyvin. Seuraavaksi ajoimme tankkaamaan. Laiturissa oli pientä ruuhkaa, sillä joku oli päättänyt parkkeerata moottoriveneensä laiturin päähän (se oli selvästi ollut siinä jo jonkin aikaa), toisella puolella oli moottorivene ja toiselle puolelle ehti vesiskootteri juuri ennen meitä. Sen viereen olisi kyllä mahtunut toinenkin vene, ellei se oli kiinnittynyt ihan keskelle... Pujottelimme sitten laiturin toiselle puolelle tolppien ja laiturin väliin, kun moottorivene sai hommansa hoidettua. Tankattiin sata litraa dieseliä. Samalla täytettiin myös kumiveneen viiden litran varabensapönttö.
Airistolla tuuli on heikkoa ja vastaista. Ajoimme koneella Maisaaren Huhdan laituriin. Siinä on nukuttu reissun ensimmäinen yö pari kertaa aikaisemminkin. Toinen "traditio" eli jääkaapinsiivouspannari valmistui matkalla ja syötiin iltapalaksi rannassa tuoreiden mansikoiden ja sokerin kanssa.
Taitaa tulla trooppinen yö, ilma on aika nihkeää. Aivan tyyntä.
![]() |
| Tankkaamassa |
![]() |
| Pannaria ja mansikoita - ei hassumpaa. |




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti